Nyt on kuukausi (tai päivälleen 4 viikkoa) Suomen lähdöstä, seikkailuja täällä pallonpuoliskolla siis edessä 9 viikkoa. juhlavia rajapyykkejä tällaiset täällä kaukana! Nkurenkurun lähtöhaikeus alkaa vallata jo alaa, pääkaupunkiin muutto on niin kovin pian ja täällä on kotoinen olo! olen taas opetellut urkuharmonin ääressä uusia lauluja ja tämän päivän tunnelmointibiisi on Pekka Simojoen (Namibiassa viettänyt lapsuutensa) "Siellä jossakin":
Jälleen mustat renkaat laulaa laulujaan ja tämä valtatie vie tuntemattomaan.
Vaikka on jo myöhä, silti uneksin teistä rakkaani kaikki siellä jossakin.
Monta kertaa kuulen sanan Näkemiin ja aina uudelleen se sana sattuu niin,
sillä kuinka mä ilman teitä jaksaisin, te rakkaani kaikki siellä jossakin.
Kun kyynelehdintä(vakioharrastuksia hetkittäin) sumentaa näön, päätän siirtyä kirkon edustalle kirkkoherranvieraston rapuille naisten lauluryhmään. Ihmettelen miten täällä on aina niin iloista musiikkia ja iloisia ilmeitä, skandinaavinen melankolisuus on tästä maanosasta aika kaukana. Täällä oppii kertaamaan tärkeitä asioita kuten sitä, että itken tasan niin usein kun itkettää ja hymyilen joka välissä ja nauran paljon ja rupattelen kielitaidottomanakin ilman estoja tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Tervehdyskin täällä on musikaalisenkuuloinen, kumma maa! Ryhmässä kwangaliksi moniäänisesti hoilataan ja kuljen kotiin violetin pihan yli, jakarandapuusta tippunut kukkia peitoksi hiekalle. Paperikirjeitä alulle nettivuoroa odotellessa. Mielessä pyörivät tänään yksilötukiopetuksessa luonani olleiden kasiluokkalaisten koskettavat aineet ja kirjoitustehtävät(aiheina:ketä ihailen, minun kouluni, kirje isovanhemmille, hiv/aids, maanviljely,kysymyksien tekoa minulle), joiden piste-, pilkku-, alkukirjainvirheitä yhdessä korjasimme, heidän haaveensa ja ajatuksensa, samoin huominen kummioppilaiden kirjeidenkorjaus. Kantakoot noita nuoria iankaikkiset käsivarret. Elämä on tänäänkin arkista juhlaa.
tiistai 29. syyskuuta 2009
maanantai 28. syyskuuta 2009
”Paljon et ymmärtää saata”
”Paljon et ymmärtää saata”
Taas erästä kappaletta lainatakseni, syykin lainaukseen selvinnee tekstin edetessä. Ensin terveisiä: tuntemilleni entisille ja nykyisille pyhäkouluopeille ja vanhemmilleni jotka viisaudessaan laittoi mut 9-vuotiaana pianotunneille ja kaikille surkuhupaisista kummallisuuksista pitäville ja lisäksi vanhan kotiseurakuntani nuorille aikuisille.
Takana on siis perjantaista sunnuntaihin kestänyt pyhäkouluopettajien onnistunut koulutus. Perjantai meni suunnittelu-, valmistelu- ja odottelulinjalla, iltapäivällä menin kuoron sekaan opettelemaan tanssikoreografioita ja lauluja (ja hiki virtasi!) ja vedin illalla koulutuksessa tutustumisjuttuja. Tulkkauksen kanssa oli hieman hankaluuksia, mutta selvittiin tähtinimilappujen taittelusta, oma liike- nimileikistä ja mielipidejanaharjoituksesta läpi. Lauantaina pidin aarre-aiheisen aamuhartauden ja kirkkopedagogiikkatunnin jälkeen toiminnallisena harjoituksena kirkkosymboleista rikkinäistä faxia, jossa piirretään jonossa edessä olevan selkään. Osanottajat (keski-ikäisiä naisia) olivat tosi innoissaan, täällähän ei missään - koulussa, pyhäkoulussa, rippikoulussa tai muussakaan missään toiminnassa - juuri toiminnallisia juttuja ole eikä oikein minkäänlaista leikkikulttuuria. Opetin myös tuntien alussa, lopussa ja jossain välissä laululeikkejä (Who is the king sai aikaan paljon naurua!). Tunteihin osallistuminen oli vähän niin ja näin, useimmat tunnit rukwangaliksi, istuskelin sanakirjan kanssa selailemassa pyhäkoulumateriaalia ja opin useita uusia sanoja. Eilen näin todellisen pään päällä tavaroiden kannon taidonnäytteen: monimetrinen kirkonpenkki ilman käsillä tukemista! Huhhuh! Päätin kysyä, miten se onnistuu ja sain penkin oman pääni päälle ja eihän se siellä pysynyt paikallani seisoessakaan, saati että olisi askeleita ottanut! Oli ihana huomata varsinkin eilen koulutuksen lähestyessä loppuaan, että kielimuurista huolimatta yhteyttä oli syntynyt, moni kurssilainen halusi vaihtaa numeroa mun kanssa ja päästä samaan valokuvaan ja sanoi pitkät hyvästelyt. Siitä tuli hyvä mieli!
Eilen jumalanpalvelus kesti reilut kolme tuntia, sisältäen mm. pyhisopekoulutuksemme lauluesityksen, kämppikseni suomalaisen kitaralla säestetyn ”Pyhän kosketus” -kappaleen (kuulosti mahtavalta!), rukousryhmän lauluesityksen ja kolmen lapsen kasteet sekä normisanajumalanpalveluksen. Sanon suoraan, että nukuin rukwangalinkielisen tosi pitkän saarnan ajan, ei siinä kuumuudessa pysy hereillä! Tuli pohdittua viikonloppuna koulutuksessa sekä jumalanpalveluksessa että kotona kyseistä laulua Tuomaksen tulkitsemana kuunnellessa tuota kohtaa ”katso ja kuuntele hiljaa, paljon et ymmärtää saata” että joo-o: ymmärrän varmaan tästä elämästä ja omasta tulevaisuudestani enintään saman verran kuin rukwangalinkielestä ja että ei se niin haittaa, eteenpäin mennään ja kustakin päivästä selvitään ja kaikki selviää ja kysyy ajallaan (”Hän koskettaa meitä kuin viljaa, sillä Jumalan pelloilla tuulee”) ! Jumiksen päätyttyä oli näytepyhäkoulukerta. Yleensä se ois ollut saarnan aikana ulkona puun alla, mutta koska täällä vietettiin Mikkelinpäivää eli enkelien ja lasten (ja Suomessa nykyään myös isovanhempien) kirkkopyhää, lapsetkin olivat koko ajan mukana. Lapsia jäi pyhikseen sellainen vaatimaton n. 35 iältään alle kouluikäisistä teineihin (kuulemma mäkin oon vielä täällä pyhäkouluikäinen!) ja niillä riitti intoa ja puhtia. Uudestaan pienoiskoossa koko jumis läpi, uskontunnustuksine kaikkineen. Lopuksi opetin ”Ken on luonut tähtöset” -laululeikin, jonka olin kääntänyt englanniksi ja heittänyt sekaan rukwangalia. Näin se suunnilleen menee: ”Ylilie ka unga mbungururugona? (4x) -Tate Karunga!” (eli Isä Jumala!) ja suosio oli jälleen taattu. Täällä on uskomattoman suuri hyöty mistä tahansa alkeellisestakin taidosta, varsinkin jos se jotenkin liittyy musiikkiin.
Minusta on totta tosiaan tullut urkuharmonin soitonopettaja! Oppilaani ovat aikuisia miehiä, kirkkoherran vävy ja kuoronjohtaja, varsin musikaalisia ja motivoituneita ja oppivaisia! Eilen oli eka soittotuntimme, joka kesti noin kolme tuntia. Opetusmateriaalina mm. itsetehdyt piirrokset, sama Michael Aaronin pianokoulu, jolla itse olen lapsena aloittanut ja suomen ja rukwangalin virsikirjat ja suomalaisia helppoja lauluja. Oli älyttömän innostavaa tajuta, että minähän kykenen ja osaan selittää pianonsoiton perusasioita, vieläpä vieraalla kielellä ja vaikken ole koskaan ollut musiikinteoriatunneilla! Kiitos siis vaan viisaille vanhemmilleni, että pistitte mut pianotunneille, vaikken ole niin musikaalinen että olisin läpäissyt musiikkiopistojen ja musiikkiluokkien pääsykokeita. Ei sitä tiedä ikinä mistä kaikesta elämässä on mitäkin odottamatonta hyötyä ja iloa myöhemmin. Enkä ollut ainoa, joka olin innoissani. Tänään jatketaan, mm. ylennyksiä ja alennuksia eli mustien koskettimien käytön käsittelyä pitää jatkaa. Kuitenkin nyt jo olen saanut autettua heidät itseopiskelun alkuun niin, että pystyvät jatkamaan harjoittelua vaikka täältä ensi viikon jälkeen muutankin pois(ja tuskin tässä välissä ehdin kovin montaa soittotuntia enää pitää).
Pitää kyllä sanoa, että yksittäisistä tavaroista täällä ollessa eniten iloa on tuottanut tuo kirkon urkuharmoni! Hyviä hetkiä itsekseen soitellen, niiden kutosluokan poikien kanssa ja nyt opettaen kahdelle ihmiselle, joilla ei muuten olisi ollut mitään mahdollisuuksia oppia (Nkurenkurussa osaa mun lisäksi arviolta noin kaksi ihmistä soittaa pianoa/harmonia). Okei, on mm. puhelin, tänne saapunut kirje ja kämppiksen tietokone nettiyhteydelläkin aika iloisia asioita! Ja rautalanka-autojen faniksikin täällä on tullut. Ne eivät tosiaan ole mitä tahansa surkeita kyhäelmiä parempien lelujen puutteessa, vaan niitä tehdään pitkän aikaa, niissä on jousituksia, peräkärryjä, ratista saa oikeasti ne renkaat kääntymään kumilankasysteemillä, on sulkeutuvia ja avautuvia peräluukkuja,on erikokoisia ja -merkkisiä maastoautoja vaikka minkälaisilla yksityiskohdilla varustettuna! Pitäisi opetella tekemään moisia, sitä taitoa vois vaikkapa leiritöissä hyödyntää…
Tänään on vapaapäivä, ansaittu sellainen aamulla tehtiin parin tunnin pikkuvaellus kalakasvatusfarmille - ihme mesta - ja ollaan kokattu salaatteja ja pizzaa oikein urakalla ja ollaan tyytyväisiä kaasu-uunin toimivuuteen! Bongattiin aamuretkellä myös hieno lintu, jolla on kirkkaanpunainen rintamus! Nyt terveiset koti-Keravalle: kuulin että siellä nuoret aikuiset ahkerasti aiotte käydä Johanneksen evankeliumin läpi. mä satuin löytämään kirjahyllystämme Johanneksen evankeliumin lukuoppaan vuodelta öö, ja olen täällä ihan messissä, menossa jo luvussa 5, ottakaas kiinni ellette ole jo edellä! Vapaa-ajan tekeminen ei siis ole ollut mikään ongelma täällä Nkurenkurussa. Ja illalla ehkä leffailtaa jenkkien kera. Ja huomisesta en mä vielä tiedä, esirippu eteen jää, minne aikonetkin viedä, tänään tahdon ylistää (biisiä arvuuttelemaan jälleen). Ohjelma loppujaksolle Nkurenkurussa saadaan huomenissa.
Surkuhupaisuuksia:
-naapurit oli ostaneet yksi päivä illallisekseen kanan. Äiti roikotti sitä jaloista kun juttelimme pihalla ja kysyin, onko se elävä vai kuollut. Äiti väitti sitä eläväksi ja kun näytin hieman epäuskoiselta, hän heilutti sitä niin että se venytti kaulaansa ja kiekaisi, hyvä etten purskahtanut nauruun siinä tilanteessa. Toistaiseksi en ole vielä täällä nähnyt elävää illalliskanaa kuljetettavan muovipussissa kuten Swazimaassa (joku hullu meinasi vielä laittaa sen bussissa mun syliin säilytykseen silloin!)
-Nkurenkurun postitoimistosta loppui viime viikolla postimerkit. Siis kaikki, sekä maansisäiset että ulkomaille tarkoitetut. Eli ei se internet ole ainoa, missä voi olla ongelmia. Olin saada jo harmaita hiuksia, kunnes ohjaajani sanoi, että voin käyttää kummioppilastyön postimerkkejä ja ostaa takaisin kun niitä tulee postitoimistoon. Tiedustellessani milloin mahtavat niitä saada, vastaus oli perin afrikkalainen: Maybe tomorrow. Kävin sitten ihan huvikseni kysymässä seuraavana päivänä, ei ollut. Nyt niitä on kuitenkin jo tullut. Opin myös, että postimerkin hintaan ei täällä vaikuta lähetyksen paino vaan kuoren koko!
-luin tänään lehtijutun Afrikan big Brotherista (meillähän ei ole tv:tä, eikä varmaan tulisi katsottuakaan). Namibiasta on mukana kaksosmiehet, jotka vuorottelevat talossa ja muut ei saisi saada selville, että he ovat eri henkilöt. Jos selviävät kuukauden paljastumatta, pääsevät molemmat kokoaikaisesti taloon kisaamaan voitosta. Ihme juonia!
-ja loppuun ohjeita ja vinkkejä kaikille ikävää poteville (kaikkia ulkomaille harjoitteluihin lähteviä lurjuksia ikävöiville ja omaa lähtöään harkitseville) kolminkertaisen asiantuntijan kokeneella syvällä rintaäänellä. Ensinnäkin sekä puhelimessa puhuminen että kirjeen, mesekeskustelun,mailin tms. kirjoittaminen sekä helpottaa että pahentaa ikävää. Puhelimessa puhuminen on pahin pahentaja ylitse muiden. (Meinasin viime puhelun jälkeen lyödä päätä puunrunkoon, kun tuntui että pitää ihmisen olla uskomattoman tyhmä tehdäkseen tällaisen kaukojakson vapaaehtoisesti kolmatta kertaa!) myös tutun musiikin kuuntelu, johon liittyy muistoja tai valokuvien katselu ovat kaksipiippuisia helpottajia/pahentajia. Päiviä ei todellakaan kannata laskea, paitsi kun jäljellä on alle viikko, voi alkaa laskea tunteja (perinteeni)! Kannattaa molemmissa päissä keksiä paljon kivaa tekemistä vapaa-ajalle ja nähdä sopivasti ihmisiä (täällä onkin hurjan hyvät valikoimat nähdä tuttuja!) ja ennen kaikkea kannattaa ajatella, että ikävä on todella positiivinen tunne. Ja useimmiten ihmissuhteet säilyy ja vahvistuu tällaisten jaksojen aikana ja porukka senkun kihlautuu ja mitä kaikkea ihanaa ja romanttista kotiin palattuaan (puhun omasta kokemuksesta ja noin 20 DIAK:n harjoittelijaa kanssamatkalaisina seuranneena) Ikävän määrä ja laatu on myös kunkin luonteeseen liittyvä kysymys, esimerkiksi itse en ole ollut lapsena enkä aikuisena poissa kotikuvioista ollessa paha ikävöijä. Ikävä on enemmän ihana kuin kamala tunne minusta. Mun ei ainakaan käy kateeksi sellaisia reppureissaajia, joilla ei ole paluulippua eikä paluuhalua eikä ketään eikä mitään ikävä eikä tunnetta siitä, että jossain on koti ja rakkaat, jotka odottavat. Ja tässähän ensimmäinen kuukausi on nyt jo takana, mikä on sekä hyvä että huono asianlaita, ajankuluminen on sekin niin kaksipiippuista täällä ainakin! Joten nautitaan ikävöinnistä täällä ja siellä, eikös?:)Ehkä senkin merkityksestä saattaa ymmärtää enemmän kun reissu on takana.
Taas erästä kappaletta lainatakseni, syykin lainaukseen selvinnee tekstin edetessä. Ensin terveisiä: tuntemilleni entisille ja nykyisille pyhäkouluopeille ja vanhemmilleni jotka viisaudessaan laittoi mut 9-vuotiaana pianotunneille ja kaikille surkuhupaisista kummallisuuksista pitäville ja lisäksi vanhan kotiseurakuntani nuorille aikuisille.
Takana on siis perjantaista sunnuntaihin kestänyt pyhäkouluopettajien onnistunut koulutus. Perjantai meni suunnittelu-, valmistelu- ja odottelulinjalla, iltapäivällä menin kuoron sekaan opettelemaan tanssikoreografioita ja lauluja (ja hiki virtasi!) ja vedin illalla koulutuksessa tutustumisjuttuja. Tulkkauksen kanssa oli hieman hankaluuksia, mutta selvittiin tähtinimilappujen taittelusta, oma liike- nimileikistä ja mielipidejanaharjoituksesta läpi. Lauantaina pidin aarre-aiheisen aamuhartauden ja kirkkopedagogiikkatunnin jälkeen toiminnallisena harjoituksena kirkkosymboleista rikkinäistä faxia, jossa piirretään jonossa edessä olevan selkään. Osanottajat (keski-ikäisiä naisia) olivat tosi innoissaan, täällähän ei missään - koulussa, pyhäkoulussa, rippikoulussa tai muussakaan missään toiminnassa - juuri toiminnallisia juttuja ole eikä oikein minkäänlaista leikkikulttuuria. Opetin myös tuntien alussa, lopussa ja jossain välissä laululeikkejä (Who is the king sai aikaan paljon naurua!). Tunteihin osallistuminen oli vähän niin ja näin, useimmat tunnit rukwangaliksi, istuskelin sanakirjan kanssa selailemassa pyhäkoulumateriaalia ja opin useita uusia sanoja. Eilen näin todellisen pään päällä tavaroiden kannon taidonnäytteen: monimetrinen kirkonpenkki ilman käsillä tukemista! Huhhuh! Päätin kysyä, miten se onnistuu ja sain penkin oman pääni päälle ja eihän se siellä pysynyt paikallani seisoessakaan, saati että olisi askeleita ottanut! Oli ihana huomata varsinkin eilen koulutuksen lähestyessä loppuaan, että kielimuurista huolimatta yhteyttä oli syntynyt, moni kurssilainen halusi vaihtaa numeroa mun kanssa ja päästä samaan valokuvaan ja sanoi pitkät hyvästelyt. Siitä tuli hyvä mieli!
Eilen jumalanpalvelus kesti reilut kolme tuntia, sisältäen mm. pyhisopekoulutuksemme lauluesityksen, kämppikseni suomalaisen kitaralla säestetyn ”Pyhän kosketus” -kappaleen (kuulosti mahtavalta!), rukousryhmän lauluesityksen ja kolmen lapsen kasteet sekä normisanajumalanpalveluksen. Sanon suoraan, että nukuin rukwangalinkielisen tosi pitkän saarnan ajan, ei siinä kuumuudessa pysy hereillä! Tuli pohdittua viikonloppuna koulutuksessa sekä jumalanpalveluksessa että kotona kyseistä laulua Tuomaksen tulkitsemana kuunnellessa tuota kohtaa ”katso ja kuuntele hiljaa, paljon et ymmärtää saata” että joo-o: ymmärrän varmaan tästä elämästä ja omasta tulevaisuudestani enintään saman verran kuin rukwangalinkielestä ja että ei se niin haittaa, eteenpäin mennään ja kustakin päivästä selvitään ja kaikki selviää ja kysyy ajallaan (”Hän koskettaa meitä kuin viljaa, sillä Jumalan pelloilla tuulee”) ! Jumiksen päätyttyä oli näytepyhäkoulukerta. Yleensä se ois ollut saarnan aikana ulkona puun alla, mutta koska täällä vietettiin Mikkelinpäivää eli enkelien ja lasten (ja Suomessa nykyään myös isovanhempien) kirkkopyhää, lapsetkin olivat koko ajan mukana. Lapsia jäi pyhikseen sellainen vaatimaton n. 35 iältään alle kouluikäisistä teineihin (kuulemma mäkin oon vielä täällä pyhäkouluikäinen!) ja niillä riitti intoa ja puhtia. Uudestaan pienoiskoossa koko jumis läpi, uskontunnustuksine kaikkineen. Lopuksi opetin ”Ken on luonut tähtöset” -laululeikin, jonka olin kääntänyt englanniksi ja heittänyt sekaan rukwangalia. Näin se suunnilleen menee: ”Ylilie ka unga mbungururugona? (4x) -Tate Karunga!” (eli Isä Jumala!) ja suosio oli jälleen taattu. Täällä on uskomattoman suuri hyöty mistä tahansa alkeellisestakin taidosta, varsinkin jos se jotenkin liittyy musiikkiin.
Minusta on totta tosiaan tullut urkuharmonin soitonopettaja! Oppilaani ovat aikuisia miehiä, kirkkoherran vävy ja kuoronjohtaja, varsin musikaalisia ja motivoituneita ja oppivaisia! Eilen oli eka soittotuntimme, joka kesti noin kolme tuntia. Opetusmateriaalina mm. itsetehdyt piirrokset, sama Michael Aaronin pianokoulu, jolla itse olen lapsena aloittanut ja suomen ja rukwangalin virsikirjat ja suomalaisia helppoja lauluja. Oli älyttömän innostavaa tajuta, että minähän kykenen ja osaan selittää pianonsoiton perusasioita, vieläpä vieraalla kielellä ja vaikken ole koskaan ollut musiikinteoriatunneilla! Kiitos siis vaan viisaille vanhemmilleni, että pistitte mut pianotunneille, vaikken ole niin musikaalinen että olisin läpäissyt musiikkiopistojen ja musiikkiluokkien pääsykokeita. Ei sitä tiedä ikinä mistä kaikesta elämässä on mitäkin odottamatonta hyötyä ja iloa myöhemmin. Enkä ollut ainoa, joka olin innoissani. Tänään jatketaan, mm. ylennyksiä ja alennuksia eli mustien koskettimien käytön käsittelyä pitää jatkaa. Kuitenkin nyt jo olen saanut autettua heidät itseopiskelun alkuun niin, että pystyvät jatkamaan harjoittelua vaikka täältä ensi viikon jälkeen muutankin pois(ja tuskin tässä välissä ehdin kovin montaa soittotuntia enää pitää).
Pitää kyllä sanoa, että yksittäisistä tavaroista täällä ollessa eniten iloa on tuottanut tuo kirkon urkuharmoni! Hyviä hetkiä itsekseen soitellen, niiden kutosluokan poikien kanssa ja nyt opettaen kahdelle ihmiselle, joilla ei muuten olisi ollut mitään mahdollisuuksia oppia (Nkurenkurussa osaa mun lisäksi arviolta noin kaksi ihmistä soittaa pianoa/harmonia). Okei, on mm. puhelin, tänne saapunut kirje ja kämppiksen tietokone nettiyhteydelläkin aika iloisia asioita! Ja rautalanka-autojen faniksikin täällä on tullut. Ne eivät tosiaan ole mitä tahansa surkeita kyhäelmiä parempien lelujen puutteessa, vaan niitä tehdään pitkän aikaa, niissä on jousituksia, peräkärryjä, ratista saa oikeasti ne renkaat kääntymään kumilankasysteemillä, on sulkeutuvia ja avautuvia peräluukkuja,on erikokoisia ja -merkkisiä maastoautoja vaikka minkälaisilla yksityiskohdilla varustettuna! Pitäisi opetella tekemään moisia, sitä taitoa vois vaikkapa leiritöissä hyödyntää…
Tänään on vapaapäivä, ansaittu sellainen aamulla tehtiin parin tunnin pikkuvaellus kalakasvatusfarmille - ihme mesta - ja ollaan kokattu salaatteja ja pizzaa oikein urakalla ja ollaan tyytyväisiä kaasu-uunin toimivuuteen! Bongattiin aamuretkellä myös hieno lintu, jolla on kirkkaanpunainen rintamus! Nyt terveiset koti-Keravalle: kuulin että siellä nuoret aikuiset ahkerasti aiotte käydä Johanneksen evankeliumin läpi. mä satuin löytämään kirjahyllystämme Johanneksen evankeliumin lukuoppaan vuodelta öö, ja olen täällä ihan messissä, menossa jo luvussa 5, ottakaas kiinni ellette ole jo edellä! Vapaa-ajan tekeminen ei siis ole ollut mikään ongelma täällä Nkurenkurussa. Ja illalla ehkä leffailtaa jenkkien kera. Ja huomisesta en mä vielä tiedä, esirippu eteen jää, minne aikonetkin viedä, tänään tahdon ylistää (biisiä arvuuttelemaan jälleen). Ohjelma loppujaksolle Nkurenkurussa saadaan huomenissa.
Surkuhupaisuuksia:
-naapurit oli ostaneet yksi päivä illallisekseen kanan. Äiti roikotti sitä jaloista kun juttelimme pihalla ja kysyin, onko se elävä vai kuollut. Äiti väitti sitä eläväksi ja kun näytin hieman epäuskoiselta, hän heilutti sitä niin että se venytti kaulaansa ja kiekaisi, hyvä etten purskahtanut nauruun siinä tilanteessa. Toistaiseksi en ole vielä täällä nähnyt elävää illalliskanaa kuljetettavan muovipussissa kuten Swazimaassa (joku hullu meinasi vielä laittaa sen bussissa mun syliin säilytykseen silloin!)
-Nkurenkurun postitoimistosta loppui viime viikolla postimerkit. Siis kaikki, sekä maansisäiset että ulkomaille tarkoitetut. Eli ei se internet ole ainoa, missä voi olla ongelmia. Olin saada jo harmaita hiuksia, kunnes ohjaajani sanoi, että voin käyttää kummioppilastyön postimerkkejä ja ostaa takaisin kun niitä tulee postitoimistoon. Tiedustellessani milloin mahtavat niitä saada, vastaus oli perin afrikkalainen: Maybe tomorrow. Kävin sitten ihan huvikseni kysymässä seuraavana päivänä, ei ollut. Nyt niitä on kuitenkin jo tullut. Opin myös, että postimerkin hintaan ei täällä vaikuta lähetyksen paino vaan kuoren koko!
-luin tänään lehtijutun Afrikan big Brotherista (meillähän ei ole tv:tä, eikä varmaan tulisi katsottuakaan). Namibiasta on mukana kaksosmiehet, jotka vuorottelevat talossa ja muut ei saisi saada selville, että he ovat eri henkilöt. Jos selviävät kuukauden paljastumatta, pääsevät molemmat kokoaikaisesti taloon kisaamaan voitosta. Ihme juonia!
-ja loppuun ohjeita ja vinkkejä kaikille ikävää poteville (kaikkia ulkomaille harjoitteluihin lähteviä lurjuksia ikävöiville ja omaa lähtöään harkitseville) kolminkertaisen asiantuntijan kokeneella syvällä rintaäänellä. Ensinnäkin sekä puhelimessa puhuminen että kirjeen, mesekeskustelun,mailin tms. kirjoittaminen sekä helpottaa että pahentaa ikävää. Puhelimessa puhuminen on pahin pahentaja ylitse muiden. (Meinasin viime puhelun jälkeen lyödä päätä puunrunkoon, kun tuntui että pitää ihmisen olla uskomattoman tyhmä tehdäkseen tällaisen kaukojakson vapaaehtoisesti kolmatta kertaa!) myös tutun musiikin kuuntelu, johon liittyy muistoja tai valokuvien katselu ovat kaksipiippuisia helpottajia/pahentajia. Päiviä ei todellakaan kannata laskea, paitsi kun jäljellä on alle viikko, voi alkaa laskea tunteja (perinteeni)! Kannattaa molemmissa päissä keksiä paljon kivaa tekemistä vapaa-ajalle ja nähdä sopivasti ihmisiä (täällä onkin hurjan hyvät valikoimat nähdä tuttuja!) ja ennen kaikkea kannattaa ajatella, että ikävä on todella positiivinen tunne. Ja useimmiten ihmissuhteet säilyy ja vahvistuu tällaisten jaksojen aikana ja porukka senkun kihlautuu ja mitä kaikkea ihanaa ja romanttista kotiin palattuaan (puhun omasta kokemuksesta ja noin 20 DIAK:n harjoittelijaa kanssamatkalaisina seuranneena) Ikävän määrä ja laatu on myös kunkin luonteeseen liittyvä kysymys, esimerkiksi itse en ole ollut lapsena enkä aikuisena poissa kotikuvioista ollessa paha ikävöijä. Ikävä on enemmän ihana kuin kamala tunne minusta. Mun ei ainakaan käy kateeksi sellaisia reppureissaajia, joilla ei ole paluulippua eikä paluuhalua eikä ketään eikä mitään ikävä eikä tunnetta siitä, että jossain on koti ja rakkaat, jotka odottavat. Ja tässähän ensimmäinen kuukausi on nyt jo takana, mikä on sekä hyvä että huono asianlaita, ajankuluminen on sekin niin kaksipiippuista täällä ainakin! Joten nautitaan ikävöinnistä täällä ja siellä, eikös?:)Ehkä senkin merkityksestä saattaa ymmärtää enemmän kun reissu on takana.
torstai 24. syyskuuta 2009
arki mallillaan
maanantaina saatiin ruokatäydennystä taas rundulta pariksi viikoksi ja lisäksi kortteja ja muita luksustuotteita:) ostospäivässä kesti matkoineen noin kymmenen tuntia, meni hyvin lasten kanssa kuitenkin. ravintolassa syöminen oli niin luksusta! matkoilla hyviä keskusteluja ja paljon lastenlaulu-cd-levyjä muun muassa. kävin samalla lääkärissä, olen nyt ok: kurkku kunnosssa, ei tullut lisää antibiootteja, ei ole ollut lämpöä eikä väsymystä, nenä on tukossa, syön antihistamiinikuurin ja nenäsprayta yms päälle, ja olenko hehkuttanut et koko namibianaikana ei ole muuten ollut yhtään mulle niin tyypillisiä vatsaoireita!kiitollinen siitä!
tiistaina olen pitänyt yli 20 kasiluokan tytölle enkun ääneenlukukokeet, hyvin selvisivät. eilen taas suloinen pyhäkoulu daavidin ja goljatin parissa. toinen raamiskerta koululla ei toteutunut, kun oppilailla oli edustajaoppilaiden esittäytymistilaisuus, johon heidän vapaa-aikansa meni, ensi viikon raamiskokoontumista siis odotellessa! illaksi saatiin illalliskutsu naapuriin amerikkalaisten vapaaehtoistyöntekijöiden (peace corps) luo, oli meksikolaista ruokaa, amerikkalaista musaa, 5 nopeasti puhuvaa jenkkiä(3 asuu nkurenkurussa ja tunnetaan) - pysyin messissä ainakin osassa keskusteluista! mukavan erilainen ilta, jonka jälkeen nukahdin kuin tukki puoli yhdeltätoista (hurjan villiä tää iltojenvietto täällä!)näkyi myös hieno kuutamo paluumatkalla!yritys vois olla heille pitää luonamme joskus leffailta, ens ma aikaisintaan...:)
tänään oli 6 lapsen taidekerho, maalattiin "helistimiä" eli isoja siemenkotia, ja viime kerralla tehtyjä muottieläimiä ja leimasimilla oviboordia, lisäksi tietenkin leikittiin. myös iltalastenhoitokeikkaa ja kokoustelua ollut, ja sujuvasti edennyt.
pe-su on pyhäkouluopettajien (nkurenkurun ja neparan alueet) workshop, jossa on vastuuosioita,sen puitteissa siis eletään lähipäivät, onneks matka kotoa kirkolle koulutukseen on reilu 100 m. sunnuntai-iltana eka harmonitunti kahdelle miesoppilaalle (kirkkoherran vävylle ja kuoronjohtajalle) en montaa ehdi pitää tääl ollessani, mut ees 1-2, josko siitä jotain hyötyä olisi.
tänään ollut pilvistä, vau! lämpö on n. 40 joka päivä kuumimpaan aikaan varjossa mut pystyy tääl ihan toimii (koittaa olla sisällä keskipäiväl), tänään olen tavannut sammakoita ja ma-iltana ukkosti, joten sateita odotellessa! voi olla että tulevat silti lokakuussa aikaisintaan, ei voi tietää.
nyt nkurenkurun jakson puoliväli ylittynyt! kohta takana eka kuukausi, workshopin jälkeen enää 2 työviikkoa täällä päässä, etosha ja windhoek senkun lähestyy! suomen asioita tullut viime aikoina paljon pohdittua (erehdyin jo katsoo avoimia työpaikkojakin...), joten yhtä paljon tai enemmän kuin namibiantulevaisuuden hyvää sujumista voi esirukoilla suomentulevaisuuden hyvää järjestymistä (kiitos!)ja koitan keskittyä nyt olennaiseen eli namibian jaksosta nauttimiseen ja muistaa lempirukoushelmeni eli sinisen pyhän huolettomuuden helmen: "Sinä tiedät mitä tarvitsen. Varjele minut huolehtimasta." Aamen.
ps. tulevaisuudesta puheen ollen: jos aikoo postittaa jotain nykyiseen osoitteeseeni vielä, mieluiten ma mennessä et ehtis ennen muuttoani (jos en saa ajoissa ennen täältä muuttoani saan kuitenkin ohjaajaperheen tullessa marraskuussa windhoekiin)uusi osoite ei ole vielä selvillä. tänään tuli todistettua et posti voi tulla paris viikos perille, tosin yksi lähetys yhä matkallakin parhaillaan kolmatta tai neljättä viikkoa. toiveikkaana ja jo etukäteen kiitollisena odotan!:)
tiistaina olen pitänyt yli 20 kasiluokan tytölle enkun ääneenlukukokeet, hyvin selvisivät. eilen taas suloinen pyhäkoulu daavidin ja goljatin parissa. toinen raamiskerta koululla ei toteutunut, kun oppilailla oli edustajaoppilaiden esittäytymistilaisuus, johon heidän vapaa-aikansa meni, ensi viikon raamiskokoontumista siis odotellessa! illaksi saatiin illalliskutsu naapuriin amerikkalaisten vapaaehtoistyöntekijöiden (peace corps) luo, oli meksikolaista ruokaa, amerikkalaista musaa, 5 nopeasti puhuvaa jenkkiä(3 asuu nkurenkurussa ja tunnetaan) - pysyin messissä ainakin osassa keskusteluista! mukavan erilainen ilta, jonka jälkeen nukahdin kuin tukki puoli yhdeltätoista (hurjan villiä tää iltojenvietto täällä!)näkyi myös hieno kuutamo paluumatkalla!yritys vois olla heille pitää luonamme joskus leffailta, ens ma aikaisintaan...:)
tänään oli 6 lapsen taidekerho, maalattiin "helistimiä" eli isoja siemenkotia, ja viime kerralla tehtyjä muottieläimiä ja leimasimilla oviboordia, lisäksi tietenkin leikittiin. myös iltalastenhoitokeikkaa ja kokoustelua ollut, ja sujuvasti edennyt.
pe-su on pyhäkouluopettajien (nkurenkurun ja neparan alueet) workshop, jossa on vastuuosioita,sen puitteissa siis eletään lähipäivät, onneks matka kotoa kirkolle koulutukseen on reilu 100 m. sunnuntai-iltana eka harmonitunti kahdelle miesoppilaalle (kirkkoherran vävylle ja kuoronjohtajalle) en montaa ehdi pitää tääl ollessani, mut ees 1-2, josko siitä jotain hyötyä olisi.
tänään ollut pilvistä, vau! lämpö on n. 40 joka päivä kuumimpaan aikaan varjossa mut pystyy tääl ihan toimii (koittaa olla sisällä keskipäiväl), tänään olen tavannut sammakoita ja ma-iltana ukkosti, joten sateita odotellessa! voi olla että tulevat silti lokakuussa aikaisintaan, ei voi tietää.
nyt nkurenkurun jakson puoliväli ylittynyt! kohta takana eka kuukausi, workshopin jälkeen enää 2 työviikkoa täällä päässä, etosha ja windhoek senkun lähestyy! suomen asioita tullut viime aikoina paljon pohdittua (erehdyin jo katsoo avoimia työpaikkojakin...), joten yhtä paljon tai enemmän kuin namibiantulevaisuuden hyvää sujumista voi esirukoilla suomentulevaisuuden hyvää järjestymistä (kiitos!)ja koitan keskittyä nyt olennaiseen eli namibian jaksosta nauttimiseen ja muistaa lempirukoushelmeni eli sinisen pyhän huolettomuuden helmen: "Sinä tiedät mitä tarvitsen. Varjele minut huolehtimasta." Aamen.
ps. tulevaisuudesta puheen ollen: jos aikoo postittaa jotain nykyiseen osoitteeseeni vielä, mieluiten ma mennessä et ehtis ennen muuttoani (jos en saa ajoissa ennen täältä muuttoani saan kuitenkin ohjaajaperheen tullessa marraskuussa windhoekiin)uusi osoite ei ole vielä selvillä. tänään tuli todistettua et posti voi tulla paris viikos perille, tosin yksi lähetys yhä matkallakin parhaillaan kolmatta tai neljättä viikkoa. toiveikkaana ja jo etukäteen kiitollisena odotan!:)
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
vapaa-ajan iloja
töistä on tullut kirjoiteltua viime kertoina, nyt vapaa-ajan vuoro, listaa pukkaa siis vapaa-ajan iloista:
-pihaleikkejä naapurin lapsen ja hoitolapsen kaa
-kulkukoirien ja kissojen bongailu, pihalla niitä lojuu varjossa päivisin
-kävely tai pyöräily joenrannassa, joenkimalluksen katselu ja ihmisten vedenhaun, pyykkäämisen, peseytymisen, uimisen, aasikärryjen, jalkapallopelien...
-jakarandojen ja muiden puiden kukkatilanteen kehittymisen tarkkailu. ja hienojen perhosten, olen auttamaton keväänmerkkienbongailija!
-paperikirjeet sekä nettipäiväkirja ja muut netin koukuttavat sivut (facebook...)
-kitaransoittelu
-kirkon urkuharmonin soittelu, yleensä poikajoukon kera (laulavat kun soitan, valitsevat virsiä, hengaavat fiiliksissä, meillä on jo sisaruspiiri-iltarukoustapakin!), kenties piakkoin parille hengelle soitonopetusta ("opetusta"). Eilen ku tulin kirkolta, Tuomas näki käärmeen ovensuussamme! hyvään aikaan sattui olemaan kaasuhanaa sulkemassa ovella, koska mä olisin muuten voinut siihen törmätä, niin että se ois ollut mun ja oven välissä, musta mamba, pahasti myrkyllinen. varjelus matkalla tälläkin kertaa, kuten silloin swazimaassa työpaikan pihassakin kerran. tänään piha käärmemyrkytetty sellaisella snake repel -suihkeella!:)
-kuuntelemassa kuoron harjoituksia (taidan mennä mukaan hytkyy koreografioihin jokin kerta, en kyl pysty laulaa kwangaliks ilman sanoja ja niin korkealta)
-kirjahyllystä löytöjen tekeminen, viimeksi luin "Ken kulkee hän näkee" joka kertoi ekasta kavangolaisesta, pappi Matias Sikondomborosta, joka koskaan on suomes vieraillut, sijoittui 60-luvulle. hän kertoo kirjassa kavangolaisilleen (kirja on suomennettu tarinointikasetista) hillittömän kuuloisesti suomen kerrostaloista, korkeasaaresta, laivoista helsingin edustalla, karjataloudesta, maanviljelystä, televisiosta, talvesta... aivan mahtavaa!
-lehtien lueskelu (suomalaisten, etelä-afrikkalaisten, namibialaisten...)
-veden suodattaminen (kalkkia siitä poistamme)
-hipporetkeily - eilen yritettiin iltapäivällä mennä lasten ja äitinsä kanssa autolla, mut me aamupäivän lastenhoitajat oltiin sitten imetty mehut lapsista junarata- ja hiekkaleikkimeiningeissä tehokkaasti, molemmat pikkuretkeläiset nukahti autoon, eikä hippojakaan näkynyt, ajettiin sitten meille ja pihassa pienempi havahtui hereille kysyen: "nytkö mennään sinne hipporetkelle?" :)
-kaupassa ja postissa ja kopiointitoimistossa ja muissa paikoissa pyörähtäminen
-tavata amerikkalaisia vapaaehtoistyöntekijöitä
-tulevien työjuttujen ideoiminen -taidekerhoa, raamatturyhmää, pyhäkoulua, suomikerhoa..
-suomen ja kwangalin virsikirjojen yhteisten virsien listaaminen (aika salapoliisihommaa)
-kokkailu ja tulevien viikkojen menun suunnittelu:) ihanaa päästä huomenna rundulle ostamaan ruokia! tääl valikoima on sattumanvarainen kaupoissa.
käyn muuten samalla lääkärissä rundun kaupungissa, siellä on hyvä lääkäri, meil on tääl vain pieni klinikka, joka kyl sekin auttaa tarvittaessa. on siis lämpöä, kurkkukipua, tolkuton nuha ja väsymystä, eli antibiootti ei nyt ihan purrut:( mul on kyl perinne, et mieli sopeutuu heti tänne kaukomaille ja viihdyn aina hyvin mutta kroppa jokseenkin reagoi, olen tällainen tautimagneetti. päiväunet kuuluneet myös nyt harrastusvalikoimiin aktiivisesti.
ps. kiitos blogikommenteista kaikille niitä laittaneille! 2 korjausta jo joudun teksteihini tekemään, me siis pidetään auki niitä ikkunalaseja ja sitä ovea, joissa on verkot, eli verkot pysyy ja lasit aukeaa, ei tosiaan haluta hyttysiä eikä muitakaan lenteleviä tai matelevia sisälemmikkejä. ja alkuun ihmeteltiin, ettei pilviä kerry tääl taivaalle, niin kertyy sittenkin, mutta vain aamulla tai illalla ja vain pieniä, ne kaikkoaa kuumimmaksi ajaksi, mikä on ihme juttu!hmm, ihmetelkää ääneen kaikkea muutakin! ja kertokaa suomen arkisia syyskuulumisia, mulle on tänne jännää kuulla niitä ihan tuikituttuja arkipäivän suomijuttuja!
-pihaleikkejä naapurin lapsen ja hoitolapsen kaa
-kulkukoirien ja kissojen bongailu, pihalla niitä lojuu varjossa päivisin
-kävely tai pyöräily joenrannassa, joenkimalluksen katselu ja ihmisten vedenhaun, pyykkäämisen, peseytymisen, uimisen, aasikärryjen, jalkapallopelien...
-jakarandojen ja muiden puiden kukkatilanteen kehittymisen tarkkailu. ja hienojen perhosten, olen auttamaton keväänmerkkienbongailija!
-paperikirjeet sekä nettipäiväkirja ja muut netin koukuttavat sivut (facebook...)
-kitaransoittelu
-kirkon urkuharmonin soittelu, yleensä poikajoukon kera (laulavat kun soitan, valitsevat virsiä, hengaavat fiiliksissä, meillä on jo sisaruspiiri-iltarukoustapakin!), kenties piakkoin parille hengelle soitonopetusta ("opetusta"). Eilen ku tulin kirkolta, Tuomas näki käärmeen ovensuussamme! hyvään aikaan sattui olemaan kaasuhanaa sulkemassa ovella, koska mä olisin muuten voinut siihen törmätä, niin että se ois ollut mun ja oven välissä, musta mamba, pahasti myrkyllinen. varjelus matkalla tälläkin kertaa, kuten silloin swazimaassa työpaikan pihassakin kerran. tänään piha käärmemyrkytetty sellaisella snake repel -suihkeella!:)
-kuuntelemassa kuoron harjoituksia (taidan mennä mukaan hytkyy koreografioihin jokin kerta, en kyl pysty laulaa kwangaliks ilman sanoja ja niin korkealta)
-kirjahyllystä löytöjen tekeminen, viimeksi luin "Ken kulkee hän näkee" joka kertoi ekasta kavangolaisesta, pappi Matias Sikondomborosta, joka koskaan on suomes vieraillut, sijoittui 60-luvulle. hän kertoo kirjassa kavangolaisilleen (kirja on suomennettu tarinointikasetista) hillittömän kuuloisesti suomen kerrostaloista, korkeasaaresta, laivoista helsingin edustalla, karjataloudesta, maanviljelystä, televisiosta, talvesta... aivan mahtavaa!
-lehtien lueskelu (suomalaisten, etelä-afrikkalaisten, namibialaisten...)
-veden suodattaminen (kalkkia siitä poistamme)
-hipporetkeily - eilen yritettiin iltapäivällä mennä lasten ja äitinsä kanssa autolla, mut me aamupäivän lastenhoitajat oltiin sitten imetty mehut lapsista junarata- ja hiekkaleikkimeiningeissä tehokkaasti, molemmat pikkuretkeläiset nukahti autoon, eikä hippojakaan näkynyt, ajettiin sitten meille ja pihassa pienempi havahtui hereille kysyen: "nytkö mennään sinne hipporetkelle?" :)
-kaupassa ja postissa ja kopiointitoimistossa ja muissa paikoissa pyörähtäminen
-tavata amerikkalaisia vapaaehtoistyöntekijöitä
-tulevien työjuttujen ideoiminen -taidekerhoa, raamatturyhmää, pyhäkoulua, suomikerhoa..
-suomen ja kwangalin virsikirjojen yhteisten virsien listaaminen (aika salapoliisihommaa)
-kokkailu ja tulevien viikkojen menun suunnittelu:) ihanaa päästä huomenna rundulle ostamaan ruokia! tääl valikoima on sattumanvarainen kaupoissa.
käyn muuten samalla lääkärissä rundun kaupungissa, siellä on hyvä lääkäri, meil on tääl vain pieni klinikka, joka kyl sekin auttaa tarvittaessa. on siis lämpöä, kurkkukipua, tolkuton nuha ja väsymystä, eli antibiootti ei nyt ihan purrut:( mul on kyl perinne, et mieli sopeutuu heti tänne kaukomaille ja viihdyn aina hyvin mutta kroppa jokseenkin reagoi, olen tällainen tautimagneetti. päiväunet kuuluneet myös nyt harrastusvalikoimiin aktiivisesti.
ps. kiitos blogikommenteista kaikille niitä laittaneille! 2 korjausta jo joudun teksteihini tekemään, me siis pidetään auki niitä ikkunalaseja ja sitä ovea, joissa on verkot, eli verkot pysyy ja lasit aukeaa, ei tosiaan haluta hyttysiä eikä muitakaan lenteleviä tai matelevia sisälemmikkejä. ja alkuun ihmeteltiin, ettei pilviä kerry tääl taivaalle, niin kertyy sittenkin, mutta vain aamulla tai illalla ja vain pieniä, ne kaikkoaa kuumimmaksi ajaksi, mikä on ihme juttu!hmm, ihmetelkää ääneen kaikkea muutakin! ja kertokaa suomen arkisia syyskuulumisia, mulle on tänne jännää kuulla niitä ihan tuikituttuja arkipäivän suomijuttuja!
torstai 17. syyskuuta 2009
Pieniä mutta suuria asioita
To 17.9.2009
Työviikko on kahta työpäivää vaille pulkassa. Huominen ja ylihuominen sisältävät lastenhoitoa, koulukirjastoapulaisena oloa ja hippo-etsintäretken, lisäksi ajattelin käydä ehkä huomenna palloilemassa kirkolla nuorten aikuisten kuorossa ja sunnuntaina katolilaisen kirkon messussa, jos energiaa riittää. Olen saanut myös pyynnön ryhtyä harmoninsoitonopeksi! Itse kun olenkin soittanut kyseistä soitinta maksimissaan viidesti elämässäni! Kuoronjohtaja, joka on todella musikaalisesti lahjakas, kysyi ohjaajaltani voisinko opettaa, ja kunhan tapaan hänet, aion sanoa yrittäväni minkä pystyn ja kykenen. Tässä välissä minusta on kehkeytynyt nyt myös sitten kansainvälisen taidekerhon ohjaaja, tänään oli siis ensimmäinen kerhokertamme. Se on ensimmäinen asia sarjassa pieniä mutta suuria asioita. Osanottajat: 2v suomalaispoika, lähes 4v. suomalaistyttö, eilen 3v. täyttänyt sambialaispoika, 3,5v. namibialaistyttö ja 4 v.namibialaistyttö. Kellään heistä ei ole ollut oikeastaan elämässään mahdollisuuksia kerhotoimintaan. Ylpeinä ja innokkaina kerhoon tultiin, oikein reput selässä. Aloitimme kovettuvan muovailuvahan ja kuviomuottien parissa (ensin kertasimme nimet ja kerroimme säännöt, eli olennaisimpana ettei mitään pöydältä saa laittaa suuhun). Jatkoimme piirtämällä valkoisella kynttilällä valkoiselle paperille ja maalaamalla vesiväreillä päälle, jollain kynttiläkuvio tulee näkyviin. Lapset tekivät ikäänsä nähden tosi kauan ja innostuneesti! Sen jälkeen lauloimme 3v-synttärionnittelulaulun, söimme kuivakakunpalat veden kera, leikimme ja maalailimme uudestaankin. Lapset olivat n.klo 9-12 hoidossamme ja alkoivat kyllä loppua kohden silminnähden väsyä, koska eivät olleet tottuneet olemaan ryhmässä ja vielä toimimaan pääosin vieraalla kielellä. Hämmästyin kyllä itse kunkin englannintaitoja! Lasten vanhemmat ovat yläaste-lukion opettajia, ja he olivat onnesta soikeina lapsiaan taidekerhoon tuomassa, tällaista harvinaista aktiviteettia ja sen kehittäviä vaikutuksia osaavat arvostaa mitä suurimmassa mittakaavassa
Pieni mutta suuri asia oli myös eilinen toinen mini-pyhiksemme (kesto alle vartin). Rakensimme sen lasten äidin työhuoneen lattialle (koska se oli lelu-/virikevapain, rauhallisin huone) ja meillä oli oikein risti- ja kynttiläkulkue ”Rukous on silta” -laulun saattelemana rakentaessamme. Opetusosuus oli varsin interaktiivinen, kyseltiin voiko aamulla, päivällä, illalla, yöllä ja milloin vain rukoilla, ja voiko kotona, ulkona, kyläilemässä, kirkossa, autossa ja missä vain rukoilla ja keitä haluaisimme rukoillen muistaa. Loppurukous havainnoillistavin kuvin alkoi olla jo lasten muistissa. Fantastinen pyhän tunnelma vallitsi! Jälkeenpäin vielä lauleskeltiin kitaran säestyksellä valittuja hittejä kuten Jumalan kämmenellä ja mä olen niin pienoinen.
Sama upea tunnelma jatkui eilisiltapäivän ensimmäisessä yläaste-lukion raamatturyhmäkookoontumisessakin, paikalle tuli n. 20 oppilasta! Kyse siis vapaa-ajan ryhmästä aiheesta kiinnostuneille. Teimme nimilaput, pidimme esittelykierroksen, lauloimme marusumoja eli virsiä kitarasäestyksellä, rukoilimme, kysyimme heitä kiinnostavia aiheita (tuli todella mielettömän kiintoisia ja haastavia teologisia koukeroita! saa nähdä minkä kysymyksen paikallinen koulupastori antaa huomenna meidän valmisteltavaksi ensi keskiviikoksi!) ja teimme mielipidejana-harjoitusta ja loppuun sisaruspiirin. Täällä ei ole sellaista leikkimisen kulttuuria ja kun ottaa mitä vain toiminnallista meininkiä, porukka on aivan innoissaan. Eikä ole noilla suunnilleen ripari-ikäisillä tuota ”en leiki enkä laula eikä mua kiinnosta” - asennetta! Ikäjakaumamme oli eilen 10-20v. Innolla vaan kohti seuraavia kertoja!
Pientä mutta suurta ovat myös pyörä- ja kävelymatkat täällä Nkurenkurussa töihin, postiin, kauppaan, rantaan, kirkkoon, kotiin, mihin milloinkin. Sitä nautiskelee sellaisista asioista kuin aasin katseesta, vuohen loikasta, lehmän ammumisesta, kukon kiekumisesta (se nautinto tosin riippuu mihin kellonaikaan se kuuluu), aamun ja illan upeanpunaisesta auringosta, ensimmäisistä jakarandapuun, joulutähtipuun, pajupuuntapaisen jne. kukista, heinäsirkkojen sirityksestä, tähtitaivaasta helteen yllä, syliin kiipeävistä meidät omakseen ottaneista 2- ja 3v.ystävistämme, toimivasta antibioottikuurista, mahdollisuudesta pitää suunnittelemattomia harmonikonsertteja naapuruston uteliaille lapsille kirkossa iltaisin, hyvästä ja onnistuneesta ekan kahden viikon menustamme, siitä että maanantaina päästään jälleen kunnon ruokakauppoihin 140 km päähän… Eilen ja tänään keväiset lämpötilat ovat nousseet ensimmäisiä kertoja yli 40 asteen keskipäivällä, uhhuh!
Pientä mutta suurta ovat olleet myös monet ajatukset, joita on päässä harhaillut. Ohjaajamme eilen pohti, ei ole oikeasti tosin toteuttamassa, valokuvanäyttelyä aiheella Tasan ei käy onnen lahjat, vertaillen eri-ikäisten elämää täällä ja Suomessa. Jatkoin itsekin päässäni kehittelyä:
1. suomalainen 1-vuotias (tai 9kk) päiväkodin pihalla pakkasessa toppahaalarissa, istuu maassa ja odottaa hakijaa - namibialaislapsi äidin selkään kiinnitettynä
2. ekaluokkalainen pihalla jätteistä tehdyn jalkapallon ja rautalanka-autojen ääressä kaveriporukassa koulun jälkeen - ekaluokkalainen yksin kotona pelaamassa tietokoneella monta tuntia
3. perhe iltanuotiolla syömässä - jääkaappi täynnä eineksiä, kukin perheenjäsen kaapii itselleen ruokaa mikroon silloin kun ehtii.
4. silmät innosta hehkuen yläaste-lukiolainen, joka lukee koulukirjoja vapaa-ajallaan ja pitää kiitospuheen menestyksestään palkintona saamastaan Raamatusta - suomalainen pahoinvoiva nuori, joka lintsaa koulusta eikä ole kiinnostunut eikä kiitollinen oikein mistään.
Ja sitä rataa… Tämä oli todellakin kärjistettyä, mutta kaksi pientä, suurta pointtia: Afrikka ei ole vain ja ainoastaan säälittävä avun kohde ja puutteen asuinsija ja toiseksi, onko meidän eurooppalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassamme sittenkään kaikilla niin hyvä olla? Ja mistä se afrikka-kuva mieliimme piirtyy niin yksipuolisena, rippikoulussakin kun mietitään miten voisi vaikuttaa, että asiat menisivät tasan paremmin maailmassa, esimerkkilauseissa nuoret aina lähettäisivät vaatteita, rahaa jne. Afrikkaan, eikä koskaan Aasiaan, etelä-Amerikkaan, Itä-Eurooppaan. Ihmetyttää, miksi?
Loppukevennys: kämppikseltä pyysin apua, että voisitko huumorimiehenä keksiä mulle sellaisen? Vastaus, ei täällä ole, ollaan Afrikassa! Ei vaan, me nauretaan päivittäin ja ohjaajaperheen kanssa myös vaikka jos mille! (onkohan niissä mitään julkaisukelpoista?)Kaupasta löytyi karvaisia, pakastettuja siankorvia, tekeekö jengi oikeasti siankorvakeittoa?! Eilisiltana naurettiin lomasuunnitelmiin ja suomeen paluuseen liittyville asioille muun muassa ja katsottiin kalenterista milloin puoliväli ylittyy eli aamujuna käynnistyy (joku armeijatermi tai jotain, i don´t know!), joka on hupaisaa kun edessä on 2 päivää vajaa 10 viikkoa! Rantalomalle Swakopmundiin päästään 13-17.11 ja sinne Suomeen saavutaan 1.12 klo n. 14 Sitä odotellessa! Ei vaan uusia Nkurenkurun, Windhoekin, Etoshan, Swakopmundin ja Swazimaan seikkailuja odotellessa nyt ensisijaisesti tällä erää!
ps. liitänpä tähän perään värkkäilemääni juttua yläaste-lukiostamme
(kirjoitin sen alunperin espoolaiseen kouluun, joka kerää sinne taksvärkkipäivän tuottonsa, tässä vähän karsittuna)
Työni koululla ovat autella tiistaisin kasiluokkien englanninopetuksessa, tällä viikolla pidimme yksilökohtaiset ääneenlukutestit, myöhemmin tuki- ja pienryhmäopetusta. aloitamme raamatturyhmän (josta jo blogissa kerroin). Lisäksi olen muutamina päivinä koulun kirjastossa apuna.
Neljäs, kiinnostavin omasta mielestäni tällä hetkellä, on kummiohjelmassa mukana olo, johon liittyen: pidimme palkintojenjaon parhaiten toisella lukukaudella, joka päättyi elokuussa, menestyneille viidelle oppilaalle (siitä viisikon kuva ja 14 oppilaan kuvassa kaikki ovat kummioppilaita eli sponsored learners), organisoimme kirjeidenkirjoittamisiltapäivän Suomeen päin kummeille, välitämme oppilaille Suomesta tulevia posteja, haastattelemme kummikirjeeseen(ilmestyy kahdesti vuodessa) paria kummioppilasta ja laitamme kummikohde-esitettä ajan tasalle jälleen. Perjantaina olimme etsimässä maaseudulta kahta tyttöä, jotka olivat päässeet viime vuonna ohjelmaan, mutta väärinkäsityksen vuoksi eivät olleet vielä opiskelleet koulussamme, he tulevat ensi lauantaina seuraavan vuoden pääsykokeisiin ja voivat aloittaa tammikuussa jos läpäisevät ne. Kummiohjelmaan pääsy on iso mahdollisuus köyhästä taustasta (usein orpo) tulevalle lahjakkaalle oppilaalle, sillä vuoden koulumaksu (joka sisältää opetuksen, majoituksen koulun asuntolassa kuuden hengen huoneessa, ruoat, opiskelumateriaalit jne) on lähellä 700 euroa. Jatkossa kummituki tullaan yhä enemmän ja lopulta kokonaan kohdistamaan yksittäisten kummioppilaiden sijasta koko koulun kehittämiseen.
Koulussa opiskelee hieman yli 300 oppilasta, tyttöjä ja poikia on suunnilleen saman verran. Yläaste- ja lukioikäiset ovat saman ikäisiä Suomessa ja Namibiassa, joskin täällä joukosta löytyy myös vanhempia oppilaita, esimerkiksi kaksikymmenvuotiaita ylioppilaita, sillä kaikki eivät ole päässeet aloittamaan koulua oikean ikäisenä tai ovat kerranneet luokkia tai joutuneet välissä olemaan poissa. Namibiassa on oppivelvollisuus.
Koulun viikko-ohjelma on seuraavanlainen: 5.30 herätys, 6.00 tee, 6.35 aamuhartaus, 6.50 1.tunti, 7.30 tauko, 7,35 2.tunti, 8.15 3,tunti, 8.55 tauko, 9.00 4.tunti, 9.40 5.tunti, 10.20 puuro, 10.45 6.tunti, 11.25 7.tunti, 12.05 tauko, 12.10 8. tunti, 12.50 9.tunti ja 13.30 lounas. Kaikilla luokilla on kaikki yhdeksän tuntia joka päivä ma-pe. Koulupäivien jälkeen vielä klo 16.00-17.30 sekä 19-21 on hiljaista valvottua läksyjenlukua/omaa opiskelua luokissa, näiden välissä klo 18 on iltahartaus ja päivällinen. Lauantaisin: 8 aamupala/tee, 9-11 hiljainen opiskelu, 12 lounas, 19-21 illan hiljainen opiskelu, 22 huoneisiin ja 23 hiljaisuus.Sunnuntaisin kaikki osallistuvat koulun kirkon jumalanpalvelukseen (jossa olimme viime sunnuntaina koululle esittäytymässä ja saimme railakkaat aplodit)kello 9, jumis kestää n. 2,5 tuntia ja se on kwangaliksi eli useimpien oppilaiden äidinkielellä, kun taas koulun kaikki opetus on englanniksi. Lisäksi sunnuntaisin on ruoka-ajat normaalisti ja iltaopiskelu 19-21. Miltä kuulostaa? Ei voi verrata suomalaiseen koulupäivään eikä oikeastaan rippikoululeiripäiväänkään, vaikka täällähän ikään kuin asutaan leirin omaisissa olosuhteissa, noin kerran kuussa voi päästä viikonlopuksi kotiin, monien kotimatka on tosin pitkä ja tiet huonoja. Kännyköitä ei saa kouluun tuoda eikä koulualueelta saa vapaa-ajalla poistua. Koulualueella voi kuitenkin ulkoilla, mm. pelata jalkapalloa ja kuoroharrastusta on ollut olemassa. Oppilaat siivoavat itse asuntolan huoneet ja pihan ja luokkiensiivoamiseen on vuorot. Hmm, kenties armeijanomainen päiväjärjestys?
Täällä kuumin aika (nyt jo yli 35 astetta ja on vasta kevät)on n. klo 11-16, joten siksi on järkevää, että koulupäivä alkaa aikaisin, ensimmäiset viisi oppituntia saa pitää mukavammassa lämpötilassa. Luokissa ei ole ilmastointia ja juominen ja syöminen tunneilla on kiellettyä, tauoilla saa toki käydä juomassa pihan vesipisteistä. Sunnuntaina jaoimme palkinnoiksi menestyneimmille englannin sanakirjan, kolme englanninkielistä nuorten raamattua sekä suomesta lähetettyjä vihkoja, pyyhkeen, kyniä, koruja ja muuta. Saajat olivat kiitollisia lahjoistaan, erityisesti Raamatusta kiitettiin. Kukin meistä läsnäolevista aikuisista lausui rohkaisusanoja kummioppilaille, ja kerroin heille että te espoolaiset samanikäiset käytätte vapaapäivänne lauantain tekemällä työtä ja lähettämällä palkkanne tänne, ja sanoin, että toivottavasti tässä on molemminpuolista antamisen, jakamisen ja saamisen iloa! Englanti, maatalous ja atk kuuluvat suosikkiaineisiin, mitä olen tänään kysellyt oppilailta.
nkurenkurun koululla on hyvä opetus ja hyvä maine, täältä monet jatkavat yliopistoihin ja muihin jatko-opintoihin. englantia opetetaan huomattavasti suurempi tuntimäärä viikossa kuin valtion koulussa. Koulun opettajat ovat mm. namibialaisia, sambialaisia, tansanialaisia, sekä yksi suomalainen (ohjaajani Suvi Dahlsten,yhdessä kuvassa 8.luokkansa kanssa). Asun kahden opettajan naapurissa paritalossa. Koulun menoista opettajien palkat ja oppilasmäärän mukainen avustus tulee Namibian valtiolta ja n. 30 prosenttia oppilasmaksuilla, lisäksi koulu saa Suomen lähetysseuralta tukea. Koulun rakennusvaiheessa 1990 Suomen valtio tuki koulua.
Blogeja täältä, kuviakin joitakin löytyy: http://namibiaasannansilmin.blogspot.com, http://namibiadiapam.blogspot.com (miesnäkökulmaa), ja vaasan suomalaisen seurakunnan sivuilta lähetys-otsikon alta suvi ja janne dahlstenin blogi (sieltä erityisesti suosittelen kesäkuun tekstien alta löytyvää videota, jonka kevään harjoittelijat tekivät täältä, siinä näkee mikä on oikea meininki!) ja jos kiinnostaa tulla harjoitteluun tänne, kannattaa maagisen 20v-ikärajan ylitettyä hakea suomen lähetysseuran esikoulutuskurssille, niin tänne ja muihin kiinnostaviin kohteisiin voi päästä mahdollisesti!
Sanna Yli-Koski
Työviikko on kahta työpäivää vaille pulkassa. Huominen ja ylihuominen sisältävät lastenhoitoa, koulukirjastoapulaisena oloa ja hippo-etsintäretken, lisäksi ajattelin käydä ehkä huomenna palloilemassa kirkolla nuorten aikuisten kuorossa ja sunnuntaina katolilaisen kirkon messussa, jos energiaa riittää. Olen saanut myös pyynnön ryhtyä harmoninsoitonopeksi! Itse kun olenkin soittanut kyseistä soitinta maksimissaan viidesti elämässäni! Kuoronjohtaja, joka on todella musikaalisesti lahjakas, kysyi ohjaajaltani voisinko opettaa, ja kunhan tapaan hänet, aion sanoa yrittäväni minkä pystyn ja kykenen. Tässä välissä minusta on kehkeytynyt nyt myös sitten kansainvälisen taidekerhon ohjaaja, tänään oli siis ensimmäinen kerhokertamme. Se on ensimmäinen asia sarjassa pieniä mutta suuria asioita. Osanottajat: 2v suomalaispoika, lähes 4v. suomalaistyttö, eilen 3v. täyttänyt sambialaispoika, 3,5v. namibialaistyttö ja 4 v.namibialaistyttö. Kellään heistä ei ole ollut oikeastaan elämässään mahdollisuuksia kerhotoimintaan. Ylpeinä ja innokkaina kerhoon tultiin, oikein reput selässä. Aloitimme kovettuvan muovailuvahan ja kuviomuottien parissa (ensin kertasimme nimet ja kerroimme säännöt, eli olennaisimpana ettei mitään pöydältä saa laittaa suuhun). Jatkoimme piirtämällä valkoisella kynttilällä valkoiselle paperille ja maalaamalla vesiväreillä päälle, jollain kynttiläkuvio tulee näkyviin. Lapset tekivät ikäänsä nähden tosi kauan ja innostuneesti! Sen jälkeen lauloimme 3v-synttärionnittelulaulun, söimme kuivakakunpalat veden kera, leikimme ja maalailimme uudestaankin. Lapset olivat n.klo 9-12 hoidossamme ja alkoivat kyllä loppua kohden silminnähden väsyä, koska eivät olleet tottuneet olemaan ryhmässä ja vielä toimimaan pääosin vieraalla kielellä. Hämmästyin kyllä itse kunkin englannintaitoja! Lasten vanhemmat ovat yläaste-lukion opettajia, ja he olivat onnesta soikeina lapsiaan taidekerhoon tuomassa, tällaista harvinaista aktiviteettia ja sen kehittäviä vaikutuksia osaavat arvostaa mitä suurimmassa mittakaavassa
Pieni mutta suuri asia oli myös eilinen toinen mini-pyhiksemme (kesto alle vartin). Rakensimme sen lasten äidin työhuoneen lattialle (koska se oli lelu-/virikevapain, rauhallisin huone) ja meillä oli oikein risti- ja kynttiläkulkue ”Rukous on silta” -laulun saattelemana rakentaessamme. Opetusosuus oli varsin interaktiivinen, kyseltiin voiko aamulla, päivällä, illalla, yöllä ja milloin vain rukoilla, ja voiko kotona, ulkona, kyläilemässä, kirkossa, autossa ja missä vain rukoilla ja keitä haluaisimme rukoillen muistaa. Loppurukous havainnoillistavin kuvin alkoi olla jo lasten muistissa. Fantastinen pyhän tunnelma vallitsi! Jälkeenpäin vielä lauleskeltiin kitaran säestyksellä valittuja hittejä kuten Jumalan kämmenellä ja mä olen niin pienoinen.
Sama upea tunnelma jatkui eilisiltapäivän ensimmäisessä yläaste-lukion raamatturyhmäkookoontumisessakin, paikalle tuli n. 20 oppilasta! Kyse siis vapaa-ajan ryhmästä aiheesta kiinnostuneille. Teimme nimilaput, pidimme esittelykierroksen, lauloimme marusumoja eli virsiä kitarasäestyksellä, rukoilimme, kysyimme heitä kiinnostavia aiheita (tuli todella mielettömän kiintoisia ja haastavia teologisia koukeroita! saa nähdä minkä kysymyksen paikallinen koulupastori antaa huomenna meidän valmisteltavaksi ensi keskiviikoksi!) ja teimme mielipidejana-harjoitusta ja loppuun sisaruspiirin. Täällä ei ole sellaista leikkimisen kulttuuria ja kun ottaa mitä vain toiminnallista meininkiä, porukka on aivan innoissaan. Eikä ole noilla suunnilleen ripari-ikäisillä tuota ”en leiki enkä laula eikä mua kiinnosta” - asennetta! Ikäjakaumamme oli eilen 10-20v. Innolla vaan kohti seuraavia kertoja!
Pientä mutta suurta ovat myös pyörä- ja kävelymatkat täällä Nkurenkurussa töihin, postiin, kauppaan, rantaan, kirkkoon, kotiin, mihin milloinkin. Sitä nautiskelee sellaisista asioista kuin aasin katseesta, vuohen loikasta, lehmän ammumisesta, kukon kiekumisesta (se nautinto tosin riippuu mihin kellonaikaan se kuuluu), aamun ja illan upeanpunaisesta auringosta, ensimmäisistä jakarandapuun, joulutähtipuun, pajupuuntapaisen jne. kukista, heinäsirkkojen sirityksestä, tähtitaivaasta helteen yllä, syliin kiipeävistä meidät omakseen ottaneista 2- ja 3v.ystävistämme, toimivasta antibioottikuurista, mahdollisuudesta pitää suunnittelemattomia harmonikonsertteja naapuruston uteliaille lapsille kirkossa iltaisin, hyvästä ja onnistuneesta ekan kahden viikon menustamme, siitä että maanantaina päästään jälleen kunnon ruokakauppoihin 140 km päähän… Eilen ja tänään keväiset lämpötilat ovat nousseet ensimmäisiä kertoja yli 40 asteen keskipäivällä, uhhuh!
Pientä mutta suurta ovat olleet myös monet ajatukset, joita on päässä harhaillut. Ohjaajamme eilen pohti, ei ole oikeasti tosin toteuttamassa, valokuvanäyttelyä aiheella Tasan ei käy onnen lahjat, vertaillen eri-ikäisten elämää täällä ja Suomessa. Jatkoin itsekin päässäni kehittelyä:
1. suomalainen 1-vuotias (tai 9kk) päiväkodin pihalla pakkasessa toppahaalarissa, istuu maassa ja odottaa hakijaa - namibialaislapsi äidin selkään kiinnitettynä
2. ekaluokkalainen pihalla jätteistä tehdyn jalkapallon ja rautalanka-autojen ääressä kaveriporukassa koulun jälkeen - ekaluokkalainen yksin kotona pelaamassa tietokoneella monta tuntia
3. perhe iltanuotiolla syömässä - jääkaappi täynnä eineksiä, kukin perheenjäsen kaapii itselleen ruokaa mikroon silloin kun ehtii.
4. silmät innosta hehkuen yläaste-lukiolainen, joka lukee koulukirjoja vapaa-ajallaan ja pitää kiitospuheen menestyksestään palkintona saamastaan Raamatusta - suomalainen pahoinvoiva nuori, joka lintsaa koulusta eikä ole kiinnostunut eikä kiitollinen oikein mistään.
Ja sitä rataa… Tämä oli todellakin kärjistettyä, mutta kaksi pientä, suurta pointtia: Afrikka ei ole vain ja ainoastaan säälittävä avun kohde ja puutteen asuinsija ja toiseksi, onko meidän eurooppalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassamme sittenkään kaikilla niin hyvä olla? Ja mistä se afrikka-kuva mieliimme piirtyy niin yksipuolisena, rippikoulussakin kun mietitään miten voisi vaikuttaa, että asiat menisivät tasan paremmin maailmassa, esimerkkilauseissa nuoret aina lähettäisivät vaatteita, rahaa jne. Afrikkaan, eikä koskaan Aasiaan, etelä-Amerikkaan, Itä-Eurooppaan. Ihmetyttää, miksi?
Loppukevennys: kämppikseltä pyysin apua, että voisitko huumorimiehenä keksiä mulle sellaisen? Vastaus, ei täällä ole, ollaan Afrikassa! Ei vaan, me nauretaan päivittäin ja ohjaajaperheen kanssa myös vaikka jos mille! (onkohan niissä mitään julkaisukelpoista?)Kaupasta löytyi karvaisia, pakastettuja siankorvia, tekeekö jengi oikeasti siankorvakeittoa?! Eilisiltana naurettiin lomasuunnitelmiin ja suomeen paluuseen liittyville asioille muun muassa ja katsottiin kalenterista milloin puoliväli ylittyy eli aamujuna käynnistyy (joku armeijatermi tai jotain, i don´t know!), joka on hupaisaa kun edessä on 2 päivää vajaa 10 viikkoa! Rantalomalle Swakopmundiin päästään 13-17.11 ja sinne Suomeen saavutaan 1.12 klo n. 14 Sitä odotellessa! Ei vaan uusia Nkurenkurun, Windhoekin, Etoshan, Swakopmundin ja Swazimaan seikkailuja odotellessa nyt ensisijaisesti tällä erää!
ps. liitänpä tähän perään värkkäilemääni juttua yläaste-lukiostamme
(kirjoitin sen alunperin espoolaiseen kouluun, joka kerää sinne taksvärkkipäivän tuottonsa, tässä vähän karsittuna)
Työni koululla ovat autella tiistaisin kasiluokkien englanninopetuksessa, tällä viikolla pidimme yksilökohtaiset ääneenlukutestit, myöhemmin tuki- ja pienryhmäopetusta. aloitamme raamatturyhmän (josta jo blogissa kerroin). Lisäksi olen muutamina päivinä koulun kirjastossa apuna.
Neljäs, kiinnostavin omasta mielestäni tällä hetkellä, on kummiohjelmassa mukana olo, johon liittyen: pidimme palkintojenjaon parhaiten toisella lukukaudella, joka päättyi elokuussa, menestyneille viidelle oppilaalle (siitä viisikon kuva ja 14 oppilaan kuvassa kaikki ovat kummioppilaita eli sponsored learners), organisoimme kirjeidenkirjoittamisiltapäivän Suomeen päin kummeille, välitämme oppilaille Suomesta tulevia posteja, haastattelemme kummikirjeeseen(ilmestyy kahdesti vuodessa) paria kummioppilasta ja laitamme kummikohde-esitettä ajan tasalle jälleen. Perjantaina olimme etsimässä maaseudulta kahta tyttöä, jotka olivat päässeet viime vuonna ohjelmaan, mutta väärinkäsityksen vuoksi eivät olleet vielä opiskelleet koulussamme, he tulevat ensi lauantaina seuraavan vuoden pääsykokeisiin ja voivat aloittaa tammikuussa jos läpäisevät ne. Kummiohjelmaan pääsy on iso mahdollisuus köyhästä taustasta (usein orpo) tulevalle lahjakkaalle oppilaalle, sillä vuoden koulumaksu (joka sisältää opetuksen, majoituksen koulun asuntolassa kuuden hengen huoneessa, ruoat, opiskelumateriaalit jne) on lähellä 700 euroa. Jatkossa kummituki tullaan yhä enemmän ja lopulta kokonaan kohdistamaan yksittäisten kummioppilaiden sijasta koko koulun kehittämiseen.
Koulussa opiskelee hieman yli 300 oppilasta, tyttöjä ja poikia on suunnilleen saman verran. Yläaste- ja lukioikäiset ovat saman ikäisiä Suomessa ja Namibiassa, joskin täällä joukosta löytyy myös vanhempia oppilaita, esimerkiksi kaksikymmenvuotiaita ylioppilaita, sillä kaikki eivät ole päässeet aloittamaan koulua oikean ikäisenä tai ovat kerranneet luokkia tai joutuneet välissä olemaan poissa. Namibiassa on oppivelvollisuus.
Koulun viikko-ohjelma on seuraavanlainen: 5.30 herätys, 6.00 tee, 6.35 aamuhartaus, 6.50 1.tunti, 7.30 tauko, 7,35 2.tunti, 8.15 3,tunti, 8.55 tauko, 9.00 4.tunti, 9.40 5.tunti, 10.20 puuro, 10.45 6.tunti, 11.25 7.tunti, 12.05 tauko, 12.10 8. tunti, 12.50 9.tunti ja 13.30 lounas. Kaikilla luokilla on kaikki yhdeksän tuntia joka päivä ma-pe. Koulupäivien jälkeen vielä klo 16.00-17.30 sekä 19-21 on hiljaista valvottua läksyjenlukua/omaa opiskelua luokissa, näiden välissä klo 18 on iltahartaus ja päivällinen. Lauantaisin: 8 aamupala/tee, 9-11 hiljainen opiskelu, 12 lounas, 19-21 illan hiljainen opiskelu, 22 huoneisiin ja 23 hiljaisuus.Sunnuntaisin kaikki osallistuvat koulun kirkon jumalanpalvelukseen (jossa olimme viime sunnuntaina koululle esittäytymässä ja saimme railakkaat aplodit)kello 9, jumis kestää n. 2,5 tuntia ja se on kwangaliksi eli useimpien oppilaiden äidinkielellä, kun taas koulun kaikki opetus on englanniksi. Lisäksi sunnuntaisin on ruoka-ajat normaalisti ja iltaopiskelu 19-21. Miltä kuulostaa? Ei voi verrata suomalaiseen koulupäivään eikä oikeastaan rippikoululeiripäiväänkään, vaikka täällähän ikään kuin asutaan leirin omaisissa olosuhteissa, noin kerran kuussa voi päästä viikonlopuksi kotiin, monien kotimatka on tosin pitkä ja tiet huonoja. Kännyköitä ei saa kouluun tuoda eikä koulualueelta saa vapaa-ajalla poistua. Koulualueella voi kuitenkin ulkoilla, mm. pelata jalkapalloa ja kuoroharrastusta on ollut olemassa. Oppilaat siivoavat itse asuntolan huoneet ja pihan ja luokkiensiivoamiseen on vuorot. Hmm, kenties armeijanomainen päiväjärjestys?
Täällä kuumin aika (nyt jo yli 35 astetta ja on vasta kevät)on n. klo 11-16, joten siksi on järkevää, että koulupäivä alkaa aikaisin, ensimmäiset viisi oppituntia saa pitää mukavammassa lämpötilassa. Luokissa ei ole ilmastointia ja juominen ja syöminen tunneilla on kiellettyä, tauoilla saa toki käydä juomassa pihan vesipisteistä. Sunnuntaina jaoimme palkinnoiksi menestyneimmille englannin sanakirjan, kolme englanninkielistä nuorten raamattua sekä suomesta lähetettyjä vihkoja, pyyhkeen, kyniä, koruja ja muuta. Saajat olivat kiitollisia lahjoistaan, erityisesti Raamatusta kiitettiin. Kukin meistä läsnäolevista aikuisista lausui rohkaisusanoja kummioppilaille, ja kerroin heille että te espoolaiset samanikäiset käytätte vapaapäivänne lauantain tekemällä työtä ja lähettämällä palkkanne tänne, ja sanoin, että toivottavasti tässä on molemminpuolista antamisen, jakamisen ja saamisen iloa! Englanti, maatalous ja atk kuuluvat suosikkiaineisiin, mitä olen tänään kysellyt oppilailta.
nkurenkurun koululla on hyvä opetus ja hyvä maine, täältä monet jatkavat yliopistoihin ja muihin jatko-opintoihin. englantia opetetaan huomattavasti suurempi tuntimäärä viikossa kuin valtion koulussa. Koulun opettajat ovat mm. namibialaisia, sambialaisia, tansanialaisia, sekä yksi suomalainen (ohjaajani Suvi Dahlsten,yhdessä kuvassa 8.luokkansa kanssa). Asun kahden opettajan naapurissa paritalossa. Koulun menoista opettajien palkat ja oppilasmäärän mukainen avustus tulee Namibian valtiolta ja n. 30 prosenttia oppilasmaksuilla, lisäksi koulu saa Suomen lähetysseuralta tukea. Koulun rakennusvaiheessa 1990 Suomen valtio tuki koulua.
Blogeja täältä, kuviakin joitakin löytyy: http://namibiaasannansilmin.blogspot.com, http://namibiadiapam.blogspot.com (miesnäkökulmaa), ja vaasan suomalaisen seurakunnan sivuilta lähetys-otsikon alta suvi ja janne dahlstenin blogi (sieltä erityisesti suosittelen kesäkuun tekstien alta löytyvää videota, jonka kevään harjoittelijat tekivät täältä, siinä näkee mikä on oikea meininki!) ja jos kiinnostaa tulla harjoitteluun tänne, kannattaa maagisen 20v-ikärajan ylitettyä hakea suomen lähetysseuran esikoulutuskurssille, niin tänne ja muihin kiinnostaviin kohteisiin voi päästä mahdollisesti!
Sanna Yli-Koski
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Ora et labora et cetera
La 12.9.09 Ora et labora et cetera
”Rukoile ja työtä tee, muu Luojalle jää,
ajallansa työsi kantaa saa hedelmää,
vaikka oma voimasi on vaatimaton,
vierelläsi voimallinen Jumala on.”
Tutusta riparien ja varhaisnuortenleirien ikihitistä Evankeliumista on soinut päässä tuo säkeistö, kun ollaan koluttu puskia (puskissa ollaan, kun ei ole enää edes mökkitien tapaista alla, määrittelen) sillä tosiaan työn hedelmiä saattaa nähdä usein kyseistä työpäivää myöhemmin, joskus vuosienkin päästä, ja täällä onkin tapana tehdä työtä rukoillen. Työviikko on ollut antoisa ja kiintoisa. Kaiken kaikkiaan menee hyvin, vain kaksi miinusta: flunssa (tosi tukkoinen olo, kurkkukipua, lämpö vähän iltaisin kohoilee, väsymys vetää päiväunille) verottaa voimia, varsinkin 30-40 asteen päivälämpötiloissa kulkiessa toisella tapaa kuin Suomen viileydessä flunssaisena ja toiseksi ilmeni ettei halpakoodi suomesta soitettaessa kännykästä kännykkään olekaan halpa, minuuttihinta puolen euron lähellä! (halvempia tapoja puhua etsiessä, namibiannumeron tekstarit ja meset ym kirjoittelut on halvimpia tähän asti keksityistä toimivista konsteista). Ainahan voi heittää, et puhutaan sit reilun kymmenen viikon päästä ei vaan, kekseliäisyyttä harjoitetaan yhä.
Olennaiseen, eli työviikkoon ja otsikon ja biisisiteerauksen jalanjäljille. Keskiviikkona aloitettiin varsin afrikkalaisesti, piti olla kirkossa kokous pyhäkoulunopettajien viikonloppukoulutuksesta, joka on kahden viikon päästä, kutsutuista viidestä opesta paikalle pääsi yksi, puolta tuntia sovittua aikaa vähintään myöhässä. No, mitäpä siinä hikeentymään siitä syystä (kun pukkaa sitä hikeä muutenkin) vaan ohjaajamme selosteli meille Kavangon kristillisen kasvatuksen ohjelman taustoja. Kokous saatiin läpi, meidän koulutusta mainostetaan ilmaisesti radiossakin! Sitten ohjaajaperheelle, ruokataukoa, tulevaisuuden suunnittelua ja esittelykierros ELCIN Nkurenkuru High Schoolin eli kirkon yläaste-lukion tonteilla. Tyttöjen asuntolassa oli kiinnostavinta käydä, suht siistiä (samaa tasoa kuin Nepalissa lastenkotini) ja noin kuusi tyttöä per huone ja kiva piha oli, joskin roskien poimimisessa on tässä maassa joka kohdassa runsaasti parantamisen varaa. Luokissakaan ei ollut roskiksia: syy, kaikki irtonainen lähtee kävelemään eli joku ns. lainaa ja unohtaa palauttaa, mutta eihän se Kavangolla väärin koeta olevan, vaikka suomalaisena ”varkaus” on ehkä ensimmäisiä mieleen juolahtavia sanoja. Tulevaisuuden suunnitteluun kuului seuraavanlaisia projekteja, joiden etenemistä varmasti ajan kanssa odotellaan: savimajassa yökyläily(ohjaajien kotiapulaisen homesteadissa mahdollisesti), Angolan puolelle rummunetsintäreissu (kämppis teettäisi sellaisen), amerikkalaisen Peace Corps -vapaaehtoisen kyläkehitystyöntekijän mukaan työpäiväksi kiertelemään, katolilaiseen kirkkoon ja naapurissamme sijaitsevaan klinikkaan tutustuminen. Täällä on noita kulttuuriseikkoja, kuten että jonkun pitää puolestasi puhua asioiden eteen (ja mä kun olisin niin omatoiminen aina välillä!) ja joihinkin asioihin tarvitaan tulkkeja monille kielille… Keskiviikkoiltana intoilimme työasioita vielä kotonakin: runkoa pyhäkoulukerroille, suomikerhoihin ohjelmaideoita, kansainväliseen viikon päästä alkavaan 2-5vuotiaiden taidekerhoon askarteluideoita…
Torstai alkoi elämäni ensimmäisellä pyhäkoululla, jossa olin vetäjänä: kaksi aikuista ja kaksi lasta, oli meidän kaikkien eka pyhäkoulu ja se oli aikas suloinen. Lapset tulivat jännittyneinä käsi kädessä kutsuttuina terassihuoneeseen, laitettiin yhdessä kuntoon alttaripöytää: risti, kynttilä ja lastenraamattu somasti aseteltuina, sitten soitimme kelloa ja sytytimme kynttilän jutellen kynttilän merkityksestä: se on rauhoittumisen ja rukouksen merkki. Sitten fiksusti suoraan pikku piplian kimppuun keskittymiskyvyn ollessa yhä olemassa. Saarnaksi juttelimme mitä eläimiä ihmiset hoitaa ja miten ja miten Jumala hoitaa ihmisiä. Aihe oli Hyvä Paimen. Sittenpä yritimme laulaa hieman ja eikun vauhdikkaasti loppurukoukseen, johon olimme fiksusti tehneet kuvat ja joka siksi sai riimeineen hyvän huomion osakseen. Kynttilä sammuksiin ja kirkkovesilasilliselle Jatkoimme suomikerhoilemalla, eli leikkipainotteisesti joskin Suomen syksy -teemaa esillä pitäen. Hoilotin Lehdet lentää- ja Karhu nukkuu- ja Pieni lintu, lintuseni -laulut moneen otteeseen, puhelimme mitä pupuille, oraville, sisiliskoille, karhuille ynnä muille syksyllä tapahtuu ja leikkasimme, väritimme ja kiinnitimme seinälle paperivaahteranlehtiä vanhempien iloiseksi yllätykseksi. Hupaisaa Namibian keväisessä helteessä, mutta lapsille tärkeää valmennusta loppuvuoden suomenlomaansa. Päivä jatkui ”harkkapalaverilla/kuulumisilla” ja kummilapsityön taustatiedoilla ja lastenhoidolla, luettiin paljon, mm. joulusatukirjaa.
Perjantai meni työmatkalla, josta jäi erityisesti mieleeni viisi tyttöstä. Matka suuntautui Nkurenkurusta Mbunguun ja Neparaan, joihin verrattuna Nk on tosiaan kaupunki monine kauppoineen ja muineen. Mbungussa olimme kummioppilasasioilla, etsimme käsiimme kaksi tyttöä, jotka olivat vuosi sitten päässeet tuetuiksi oppilaiksi, mutta väärinkäsityksen vuoksi eivät olleet opiskelleet tätä vuotta ko.koulussa. Oli heille aika iso päivä, ujoina tulivat rehtorinkansliaan rehtorin ja kolmen tuntemattoman shirumbun(valkoihoisen) eteen ja ilahtuivat asiastamme: täytimme lomakkeet uudestaan ja hankimme ympäri kylää liitteiksi kirkkokorttia, syntymätodistusta ja koulutodistusta ja olimme iloisia, että luokkansa parhaimpiin kuuluvat tytöt, jotka asuvat erään opettajan hoivissa 13 muun alaikäisen luona orpoina saivat uuden mahdollisuuden opiskella ilmaiseksi sisäoppilaitoksessa ysiluokan ja lukion (kunhan uudestaan pääsevät pääsykokeesta läpi ja käyttäytyvät ensimmäisen lukukautensa moitteettomasti ja tekevät opiskeluissa parastaan, mitkä vaikuttavat todennäköisiltä asioilta). Kiitos siis tästä suomalaisten kummien! Nämä tytöt olivat todennäköisesti viimeiset kummioppilaina Nkurenkurussa aloittavat, jatkossa kummituki Suomesta tullaan suuntaamaan koko koululle kaikkien oppilaiden hyväksi, mihin suuntaan kummityö onkin järjestöissä pitkälti menossa ja monesta järkevästä syystä. Ei kannata aina ylläpitää rakennelmia, jotka tarvitsevat toimiakseen suomalaisen työntekijän valvontapanoksen toimiakseen mahdollisimman järkevästi ja oikeudenmukaisesti, sillä ennemmin tai myöhemmin täältä kukin lähetti vuorollaan lähtee.
Tyytyväisinä lomakekirjekuorta kantaen jatkoimme matkaa, myimme laulukirjoja, raamattuja yms takakontista siellä täällä, tapasimme pappeja, sairaanhoitajia, opettajia ja vaikka ketä ja jäljitimme pyhäkouluopettajia levittääksemme kutsuja koulutukseen. Sekä matkaan lähtiessä, ruokien yhteydessä että välillä muutenkin, kuten eräälle innokkaalle opettajalle keskelle lähes-ei-mitään monet kutsut jätettäessä täällä rukoillaan: anna tästä nyt tulla jotain ja siunaa tääkin yritys ja koitos ja siunaa nämä ihmiset ja heidän ja meidän työ. Alkuun oli hieman ”kulttuurishokki” tuo rukoilemisen määrä (älkää saako väärää kuvaa, ei tää kovin kummoista eikä pyhää ole, arkiaherrusta)suomalaiseen seurakuntaelämäänkin verrattuna (vaikka sielläkin kokouksia rukouksella voidaan aloittaa), mutta se tuntuu hyvältä. Se asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin: meiltä ei työ tekemälläkään loppuisi, mutta Työnantajalla on 24h valvontavastuu ja ”taivaallinen tulosvastuu” siitä miten koulutuksemme ym onnistuvat, meidän voima saakin olla vaatimaton (kuten helteessä usein onkin!). Näiden kahden kummioppilastytön lisäksi muut kolme sydämestä kolon nakertanutta olivat enintään kymmenvuotiaita jauhamassa hirssiä eli mahungaa perinteisissä puuastioissa raskailla puusauvoilla. Menin mukaan jauhamaan, ja se on tosiaan raskasta! Taisi tulla hienoja kuvia (myös kun rajasi minut pois), kämppiksenihän tekee täältä valokuvanäyttelyä opinnäytetyökseen.
Yhden pastorin tapasimme koulutuskutsuasioissa niin, että vierailimme suomalaisen YK-miehistön rakentamassa Neparan kirkossa. Hyvä esimerkki suomalaisten hyvästä maineesta Namibiassa: suomalaisilla rauhanturvaajilla oli tekemisestä valvontapaikassaan puutetta niin he kysyivät yhteisöltä, voisivatko jotenkin olla hyödyksi ja vastaus oli, että kirkko olisi tarpeen nyt rakentaa ja niin tapahtui. Paikalliset olivat sitä mieltä, että jos olisi ollut lähimaiden sotilaita, he olisivat pelänneet kaikki ryöstöjen ja raiskausten uhreiksi joutumista. Ja täällä ihmiset yleisesti ottaen tietävät, että Finland on Suomi (virsikirjassakin suomi-sana yleinen laulun alkuperästä kerrottaessa). Paluumatkalla kävimme lankkuostoksilla eräässä asuinyhteisössä, se oli todella mielenkiintoinen vierailukohde: hienoja savimajoja, heinäkattoineen, rumpuineen, nuotioineen, paalien päälle tehtyinä ruoka- ja lankkuvarastoineen (termiittien varalle). Taas oli koko pienehkö rukwangalin sanastoni käytössä ja lasten kanssa sai hieman palloakin heiteltyä. Kontrastina savimajasta soi jenkkipopitus. (kuva tuolta namibia-diapam-blogissa, samoin la nähdyistä suurenmoisen suurista virtahevoista)
Tänään suunnattiin Rundun suuntaan Mupiniin seuraamaan nuorten rovastikunnallista tapahtumaa, oikeastaan viikonloppuleiriä, jossa me olimme vain vajaan päivän. Ohjelmassa railakasta bailausta(olin mukana tanssin pyörteissä, totta kai, kirkon jutuissa kannattaa ottaa hyöty irti aina kun tanssimaan pääsee, se on Suomessa hieman harvinaisempaa), naurua, keskustelua, raamattunäytelmä kohdasta ”kaiken minkä olette tehneet yhdestä näistä vähäisimmistä, olette tehneet minulle” eli nälkäisten, janoisten, alastomien, kodittomien, vankien jne. kohtaamisesta. Joita kohtaa täällä päivittäin. Sitten seurasi opetusta alkoholista ja kristillisestä avioliitosta ja siihen valmistautumisesta. Paikoitellen mustavalkoista, mutta myös hyviä ajatuksia useita. Sekä Suomessa että Namibiassa ajatellaan, että naimisiinmeno ensisijaisesti tarvitsee paljon rahaa, hienot vaatteet ja muut puitteet, vaikka ensisijaisestihan se vaatii sydämen päätöstä puolisonsa ja Jumalan edessä.
Yksi suomalaisista lähettipareista Namibiassa on kehittämässä avioparityötä, uudistamassa pre-marriage counselling -materiaalia, kouluttamassa kirkkojen työntekijöitä kohtaamaan aviopareja ja tuo työ on mielettömän tärkeää! Niin paljon tapahtuu niin, että nuoria naisia tulee raskaaksi ja miehet häipyy. Täällä on käytössä yhä julkirippi, usein nainen siis yksin tulee ripille seurakunnan eteen vatsansa tai vauvansa kanssa. Jos pari opiskelee, erotetaan vuodeksi koulusta, sitten saa tulla jatkamaan, usein vain isää ei selville saada. Tapahtuu paljon myös sitä, että seksuaalisista oikeuksista ei mitään tiedetä, tyttöjen on vaikea kieltäytyä seksistä jättämisen pelossa - ja elämme siis edelleen hiv-tilastojen kärkikolmikossa. (ps. hiv muuten leviää maailmassa nopeimmin nyt Suomen naapurustossa eikä Namibian, tällaisenkin väitteen olen kuullut, että ei tämä ole Afrikan oma ongelma.) Pitäisi puhua kuitenkin niin paljon muutakin asiaa kuin taudeista, vaaroista, riskeistä ja niiden perään kondomeista (joita muuten mm.baareissa ansiokkaasti ilmaiseksi jaetaan, on jopa merkeissä valinnanvaraa): sitoutumisesta, tunnepuolesta, rakkaudesta, siitä että rakkaus odottaa eikä painosta, uskollisuudesta, vastuusta, kommunikoinnista, molempien osapuolten oikeudesta nautintoon, hyvänä pitämiseen ja hyvään oloon. Toisin sanoen hellyydestä ja rakastelusta eikä vain seksistä, sanoisin Tulipa saarnaa kerrakseen
Huominen työpäivä: esittely koulun jumalanpalveluksessa (kwangaliksi, katsotaan josko oppilasjumis olisi onnekkaasti alle 2 tuntia), kummilapsityön taustatietokatsaus jatkuu ja suunnitellaan iltapäivän Prize Giving -juhlaa jossa kummioppilaita palkitaan menestyksestä. Palaveeraamme myös ensi viikolla alkavan koulun raamatturyhmän kuvioista (pidämme paikallisen koulupastorin kanssa) ja vastuualueista pyhäkouluopekoulutuksessa, mulle tulee tutustumisia, ryhmäytymistä jne, mukavia juttuja suunnitella. Kirkkautta, valoa ja lämpöä sinne kotopuoleen!
Sunnuntain lisäys: Päivästä selvittiin, muttei kovin reippaanoloisesti. Itsediagnosoimme minulle kurkkutulehduksen ja olen antibioottikuurilla, lämpöä on ollut ja tukkoisuus haitannut nukkumista. Mun taidokkuutta heti alkuun kyllä bongata kavangolaiset kurkkutulehdukset itselleni! Tääl on kierrellyt nyt hengitystieinfektioita, näitä oireita on ollut kuulemani mukaan monella. No, kummioppilaita tuli palkittua ja rohkaisun sanoja sanottua ja huomenna enimmäkseen lepäilyä kotona, eli kuvan talossa:)
”Rukoile ja työtä tee, muu Luojalle jää,
ajallansa työsi kantaa saa hedelmää,
vaikka oma voimasi on vaatimaton,
vierelläsi voimallinen Jumala on.”
Tutusta riparien ja varhaisnuortenleirien ikihitistä Evankeliumista on soinut päässä tuo säkeistö, kun ollaan koluttu puskia (puskissa ollaan, kun ei ole enää edes mökkitien tapaista alla, määrittelen) sillä tosiaan työn hedelmiä saattaa nähdä usein kyseistä työpäivää myöhemmin, joskus vuosienkin päästä, ja täällä onkin tapana tehdä työtä rukoillen. Työviikko on ollut antoisa ja kiintoisa. Kaiken kaikkiaan menee hyvin, vain kaksi miinusta: flunssa (tosi tukkoinen olo, kurkkukipua, lämpö vähän iltaisin kohoilee, väsymys vetää päiväunille) verottaa voimia, varsinkin 30-40 asteen päivälämpötiloissa kulkiessa toisella tapaa kuin Suomen viileydessä flunssaisena ja toiseksi ilmeni ettei halpakoodi suomesta soitettaessa kännykästä kännykkään olekaan halpa, minuuttihinta puolen euron lähellä! (halvempia tapoja puhua etsiessä, namibiannumeron tekstarit ja meset ym kirjoittelut on halvimpia tähän asti keksityistä toimivista konsteista). Ainahan voi heittää, et puhutaan sit reilun kymmenen viikon päästä ei vaan, kekseliäisyyttä harjoitetaan yhä.
Olennaiseen, eli työviikkoon ja otsikon ja biisisiteerauksen jalanjäljille. Keskiviikkona aloitettiin varsin afrikkalaisesti, piti olla kirkossa kokous pyhäkoulunopettajien viikonloppukoulutuksesta, joka on kahden viikon päästä, kutsutuista viidestä opesta paikalle pääsi yksi, puolta tuntia sovittua aikaa vähintään myöhässä. No, mitäpä siinä hikeentymään siitä syystä (kun pukkaa sitä hikeä muutenkin) vaan ohjaajamme selosteli meille Kavangon kristillisen kasvatuksen ohjelman taustoja. Kokous saatiin läpi, meidän koulutusta mainostetaan ilmaisesti radiossakin! Sitten ohjaajaperheelle, ruokataukoa, tulevaisuuden suunnittelua ja esittelykierros ELCIN Nkurenkuru High Schoolin eli kirkon yläaste-lukion tonteilla. Tyttöjen asuntolassa oli kiinnostavinta käydä, suht siistiä (samaa tasoa kuin Nepalissa lastenkotini) ja noin kuusi tyttöä per huone ja kiva piha oli, joskin roskien poimimisessa on tässä maassa joka kohdassa runsaasti parantamisen varaa. Luokissakaan ei ollut roskiksia: syy, kaikki irtonainen lähtee kävelemään eli joku ns. lainaa ja unohtaa palauttaa, mutta eihän se Kavangolla väärin koeta olevan, vaikka suomalaisena ”varkaus” on ehkä ensimmäisiä mieleen juolahtavia sanoja. Tulevaisuuden suunnitteluun kuului seuraavanlaisia projekteja, joiden etenemistä varmasti ajan kanssa odotellaan: savimajassa yökyläily(ohjaajien kotiapulaisen homesteadissa mahdollisesti), Angolan puolelle rummunetsintäreissu (kämppis teettäisi sellaisen), amerikkalaisen Peace Corps -vapaaehtoisen kyläkehitystyöntekijän mukaan työpäiväksi kiertelemään, katolilaiseen kirkkoon ja naapurissamme sijaitsevaan klinikkaan tutustuminen. Täällä on noita kulttuuriseikkoja, kuten että jonkun pitää puolestasi puhua asioiden eteen (ja mä kun olisin niin omatoiminen aina välillä!) ja joihinkin asioihin tarvitaan tulkkeja monille kielille… Keskiviikkoiltana intoilimme työasioita vielä kotonakin: runkoa pyhäkoulukerroille, suomikerhoihin ohjelmaideoita, kansainväliseen viikon päästä alkavaan 2-5vuotiaiden taidekerhoon askarteluideoita…
Torstai alkoi elämäni ensimmäisellä pyhäkoululla, jossa olin vetäjänä: kaksi aikuista ja kaksi lasta, oli meidän kaikkien eka pyhäkoulu ja se oli aikas suloinen. Lapset tulivat jännittyneinä käsi kädessä kutsuttuina terassihuoneeseen, laitettiin yhdessä kuntoon alttaripöytää: risti, kynttilä ja lastenraamattu somasti aseteltuina, sitten soitimme kelloa ja sytytimme kynttilän jutellen kynttilän merkityksestä: se on rauhoittumisen ja rukouksen merkki. Sitten fiksusti suoraan pikku piplian kimppuun keskittymiskyvyn ollessa yhä olemassa. Saarnaksi juttelimme mitä eläimiä ihmiset hoitaa ja miten ja miten Jumala hoitaa ihmisiä. Aihe oli Hyvä Paimen. Sittenpä yritimme laulaa hieman ja eikun vauhdikkaasti loppurukoukseen, johon olimme fiksusti tehneet kuvat ja joka siksi sai riimeineen hyvän huomion osakseen. Kynttilä sammuksiin ja kirkkovesilasilliselle Jatkoimme suomikerhoilemalla, eli leikkipainotteisesti joskin Suomen syksy -teemaa esillä pitäen. Hoilotin Lehdet lentää- ja Karhu nukkuu- ja Pieni lintu, lintuseni -laulut moneen otteeseen, puhelimme mitä pupuille, oraville, sisiliskoille, karhuille ynnä muille syksyllä tapahtuu ja leikkasimme, väritimme ja kiinnitimme seinälle paperivaahteranlehtiä vanhempien iloiseksi yllätykseksi. Hupaisaa Namibian keväisessä helteessä, mutta lapsille tärkeää valmennusta loppuvuoden suomenlomaansa. Päivä jatkui ”harkkapalaverilla/kuulumisilla” ja kummilapsityön taustatiedoilla ja lastenhoidolla, luettiin paljon, mm. joulusatukirjaa.
Perjantai meni työmatkalla, josta jäi erityisesti mieleeni viisi tyttöstä. Matka suuntautui Nkurenkurusta Mbunguun ja Neparaan, joihin verrattuna Nk on tosiaan kaupunki monine kauppoineen ja muineen. Mbungussa olimme kummioppilasasioilla, etsimme käsiimme kaksi tyttöä, jotka olivat vuosi sitten päässeet tuetuiksi oppilaiksi, mutta väärinkäsityksen vuoksi eivät olleet opiskelleet tätä vuotta ko.koulussa. Oli heille aika iso päivä, ujoina tulivat rehtorinkansliaan rehtorin ja kolmen tuntemattoman shirumbun(valkoihoisen) eteen ja ilahtuivat asiastamme: täytimme lomakkeet uudestaan ja hankimme ympäri kylää liitteiksi kirkkokorttia, syntymätodistusta ja koulutodistusta ja olimme iloisia, että luokkansa parhaimpiin kuuluvat tytöt, jotka asuvat erään opettajan hoivissa 13 muun alaikäisen luona orpoina saivat uuden mahdollisuuden opiskella ilmaiseksi sisäoppilaitoksessa ysiluokan ja lukion (kunhan uudestaan pääsevät pääsykokeesta läpi ja käyttäytyvät ensimmäisen lukukautensa moitteettomasti ja tekevät opiskeluissa parastaan, mitkä vaikuttavat todennäköisiltä asioilta). Kiitos siis tästä suomalaisten kummien! Nämä tytöt olivat todennäköisesti viimeiset kummioppilaina Nkurenkurussa aloittavat, jatkossa kummituki Suomesta tullaan suuntaamaan koko koululle kaikkien oppilaiden hyväksi, mihin suuntaan kummityö onkin järjestöissä pitkälti menossa ja monesta järkevästä syystä. Ei kannata aina ylläpitää rakennelmia, jotka tarvitsevat toimiakseen suomalaisen työntekijän valvontapanoksen toimiakseen mahdollisimman järkevästi ja oikeudenmukaisesti, sillä ennemmin tai myöhemmin täältä kukin lähetti vuorollaan lähtee.
Tyytyväisinä lomakekirjekuorta kantaen jatkoimme matkaa, myimme laulukirjoja, raamattuja yms takakontista siellä täällä, tapasimme pappeja, sairaanhoitajia, opettajia ja vaikka ketä ja jäljitimme pyhäkouluopettajia levittääksemme kutsuja koulutukseen. Sekä matkaan lähtiessä, ruokien yhteydessä että välillä muutenkin, kuten eräälle innokkaalle opettajalle keskelle lähes-ei-mitään monet kutsut jätettäessä täällä rukoillaan: anna tästä nyt tulla jotain ja siunaa tääkin yritys ja koitos ja siunaa nämä ihmiset ja heidän ja meidän työ. Alkuun oli hieman ”kulttuurishokki” tuo rukoilemisen määrä (älkää saako väärää kuvaa, ei tää kovin kummoista eikä pyhää ole, arkiaherrusta)suomalaiseen seurakuntaelämäänkin verrattuna (vaikka sielläkin kokouksia rukouksella voidaan aloittaa), mutta se tuntuu hyvältä. Se asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin: meiltä ei työ tekemälläkään loppuisi, mutta Työnantajalla on 24h valvontavastuu ja ”taivaallinen tulosvastuu” siitä miten koulutuksemme ym onnistuvat, meidän voima saakin olla vaatimaton (kuten helteessä usein onkin!). Näiden kahden kummioppilastytön lisäksi muut kolme sydämestä kolon nakertanutta olivat enintään kymmenvuotiaita jauhamassa hirssiä eli mahungaa perinteisissä puuastioissa raskailla puusauvoilla. Menin mukaan jauhamaan, ja se on tosiaan raskasta! Taisi tulla hienoja kuvia (myös kun rajasi minut pois), kämppiksenihän tekee täältä valokuvanäyttelyä opinnäytetyökseen.
Yhden pastorin tapasimme koulutuskutsuasioissa niin, että vierailimme suomalaisen YK-miehistön rakentamassa Neparan kirkossa. Hyvä esimerkki suomalaisten hyvästä maineesta Namibiassa: suomalaisilla rauhanturvaajilla oli tekemisestä valvontapaikassaan puutetta niin he kysyivät yhteisöltä, voisivatko jotenkin olla hyödyksi ja vastaus oli, että kirkko olisi tarpeen nyt rakentaa ja niin tapahtui. Paikalliset olivat sitä mieltä, että jos olisi ollut lähimaiden sotilaita, he olisivat pelänneet kaikki ryöstöjen ja raiskausten uhreiksi joutumista. Ja täällä ihmiset yleisesti ottaen tietävät, että Finland on Suomi (virsikirjassakin suomi-sana yleinen laulun alkuperästä kerrottaessa). Paluumatkalla kävimme lankkuostoksilla eräässä asuinyhteisössä, se oli todella mielenkiintoinen vierailukohde: hienoja savimajoja, heinäkattoineen, rumpuineen, nuotioineen, paalien päälle tehtyinä ruoka- ja lankkuvarastoineen (termiittien varalle). Taas oli koko pienehkö rukwangalin sanastoni käytössä ja lasten kanssa sai hieman palloakin heiteltyä. Kontrastina savimajasta soi jenkkipopitus. (kuva tuolta namibia-diapam-blogissa, samoin la nähdyistä suurenmoisen suurista virtahevoista)
Tänään suunnattiin Rundun suuntaan Mupiniin seuraamaan nuorten rovastikunnallista tapahtumaa, oikeastaan viikonloppuleiriä, jossa me olimme vain vajaan päivän. Ohjelmassa railakasta bailausta(olin mukana tanssin pyörteissä, totta kai, kirkon jutuissa kannattaa ottaa hyöty irti aina kun tanssimaan pääsee, se on Suomessa hieman harvinaisempaa), naurua, keskustelua, raamattunäytelmä kohdasta ”kaiken minkä olette tehneet yhdestä näistä vähäisimmistä, olette tehneet minulle” eli nälkäisten, janoisten, alastomien, kodittomien, vankien jne. kohtaamisesta. Joita kohtaa täällä päivittäin. Sitten seurasi opetusta alkoholista ja kristillisestä avioliitosta ja siihen valmistautumisesta. Paikoitellen mustavalkoista, mutta myös hyviä ajatuksia useita. Sekä Suomessa että Namibiassa ajatellaan, että naimisiinmeno ensisijaisesti tarvitsee paljon rahaa, hienot vaatteet ja muut puitteet, vaikka ensisijaisestihan se vaatii sydämen päätöstä puolisonsa ja Jumalan edessä.
Yksi suomalaisista lähettipareista Namibiassa on kehittämässä avioparityötä, uudistamassa pre-marriage counselling -materiaalia, kouluttamassa kirkkojen työntekijöitä kohtaamaan aviopareja ja tuo työ on mielettömän tärkeää! Niin paljon tapahtuu niin, että nuoria naisia tulee raskaaksi ja miehet häipyy. Täällä on käytössä yhä julkirippi, usein nainen siis yksin tulee ripille seurakunnan eteen vatsansa tai vauvansa kanssa. Jos pari opiskelee, erotetaan vuodeksi koulusta, sitten saa tulla jatkamaan, usein vain isää ei selville saada. Tapahtuu paljon myös sitä, että seksuaalisista oikeuksista ei mitään tiedetä, tyttöjen on vaikea kieltäytyä seksistä jättämisen pelossa - ja elämme siis edelleen hiv-tilastojen kärkikolmikossa. (ps. hiv muuten leviää maailmassa nopeimmin nyt Suomen naapurustossa eikä Namibian, tällaisenkin väitteen olen kuullut, että ei tämä ole Afrikan oma ongelma.) Pitäisi puhua kuitenkin niin paljon muutakin asiaa kuin taudeista, vaaroista, riskeistä ja niiden perään kondomeista (joita muuten mm.baareissa ansiokkaasti ilmaiseksi jaetaan, on jopa merkeissä valinnanvaraa): sitoutumisesta, tunnepuolesta, rakkaudesta, siitä että rakkaus odottaa eikä painosta, uskollisuudesta, vastuusta, kommunikoinnista, molempien osapuolten oikeudesta nautintoon, hyvänä pitämiseen ja hyvään oloon. Toisin sanoen hellyydestä ja rakastelusta eikä vain seksistä, sanoisin Tulipa saarnaa kerrakseen
Huominen työpäivä: esittely koulun jumalanpalveluksessa (kwangaliksi, katsotaan josko oppilasjumis olisi onnekkaasti alle 2 tuntia), kummilapsityön taustatietokatsaus jatkuu ja suunnitellaan iltapäivän Prize Giving -juhlaa jossa kummioppilaita palkitaan menestyksestä. Palaveeraamme myös ensi viikolla alkavan koulun raamatturyhmän kuvioista (pidämme paikallisen koulupastorin kanssa) ja vastuualueista pyhäkouluopekoulutuksessa, mulle tulee tutustumisia, ryhmäytymistä jne, mukavia juttuja suunnitella. Kirkkautta, valoa ja lämpöä sinne kotopuoleen!
Sunnuntain lisäys: Päivästä selvittiin, muttei kovin reippaanoloisesti. Itsediagnosoimme minulle kurkkutulehduksen ja olen antibioottikuurilla, lämpöä on ollut ja tukkoisuus haitannut nukkumista. Mun taidokkuutta heti alkuun kyllä bongata kavangolaiset kurkkutulehdukset itselleni! Tääl on kierrellyt nyt hengitystieinfektioita, näitä oireita on ollut kuulemani mukaan monella. No, kummioppilaita tuli palkittua ja rohkaisun sanoja sanottua ja huomenna enimmäkseen lepäilyä kotona, eli kuvan talossa:)
tiistai 8. syyskuuta 2009
ihmetys-, innostus- ja muita aiheita
Ti 8.9.09
Viikko lähdöstä aika tarkalleen, ja tässä muutamia ajatuksia koetusta listailtuina:
Kiitosaiheita
-hyvä vastaanotto Windhoekissa, lähettikokouksessa ja Nkurenkurussa ja turvalliset matkat
-turvallinen, viihtyisä ja kotoinen olo, mukava koti ”Bbongi”/Tohtorila
-ohjaajaperhe ja hyvä ohjaus ja perehdytys
-hyvin mennyt kirkkoesittelymme ja ilmapiiri siellä ja koko kylässä
Innostusaiheita
-hipot eli virtahevot
-pyöräily
-vanhojen opusten lueskelu kirjahyllystä
-naapurin ystävällinen perhe
-rukwangalin oppiminen
-kirkon nuorten aikuisten kuoron harjoitusten kuunteleminen
-täällä on kevät! silmuja, nuppuja, pian saamme kukkia ja sadetta!
-maisemat, varsinkin auringonnousu ja -lasku (aurinko ja kuu ovat aivan punaiset tällöin)
-paikallinen menevä musiikki
Rukousaiheita
-ettei tavata käärmeitä eikä muita vaaroja (vielä ei ole tavattu ensimmäistä hyttystäkään)
-Namibian HIV-tilanne
-jokaiseen työpäivään mitä kulloinkin tarvitaan
-että tutustutaan lisää ihmisiin täällä
-kummilapsityön kehittäminen ja ELCIN Nkurenkurun yläkoulussa opiskelevat, opettajat ja asuntolanvanhemmat
-koululaisten vuoden kolmas, tänään alkanut lukukausi
-paikalliset ja suomalaiset työntekijät yhdessä mm. rippikoulun ja pyhäkoulun kehittämisessä, avioparityössä, eteläisen afrikan projektien koordinoinnissa, Oniipan sairaalan laajennuksessa, esikoulu-, suomenopetus- ja lastenhoitotyössä, pappien oppilaitoksen kirjastossa jne.
Pokka pitää, vaikka jossain tilanteissa on hieman absurdia tilannekomiikkaa:
-asioin postitoimistossa, niin Tuomas sanoo, että selän takana on ruumisarkku, joku oli sen tosiaan jostain postitoimistoon tilannut ja ties oliko menossa eteenpäin autolla vai aasikärryillä ja minne asti
-käyn kopioimassa kirjeet jotka lähetän(ettei harmita yhtä paljon jos häviävät) ja ikkunassa isosti mainostettiin internettiä, kysyin hintaa vertailumielessä, vastaus oli :ei meillä ole
-eilen aamulla haettiin pyörät korjauksesta puun juurelta (korjaamolla oli varastorakennus mutta puun alla hyvä työskennellä), tilaus oli valmis vain vartin myöhässä ja 3 henkilöä töissä, mutta asioita tekivät yksi henkilö kerrallaan kun muut istuivat, tuijottelivat ja lähettivät tekstiviestejä
Ihmetysaiheita:
-alastomuus ei ole minkäänlainen tabu kummallakaan sukupuolella, ainakaan joenvarrella peseytyessä
-miksi tarkemmin ottaen pilviä ei kerry taivaalle? Jotakin aamu-usvan ja iltasumun tapaista saattaa vain olla.
-taitavuus kantaa vesiastiaa ja muuta isoa ja pientä (myös hauskasti käsilaukkua) pään päällä
-kuinka valtavasti Kavango-joki leveneekään sadeaikaan, nyt se on ehkä kymmenesosan siitä
-kuinka yleisiä täällä ovat ne rautalankaleluautot (joita on aina afrikkaesittelyesineistössä), niissä on ratti lapsen/nuoren käsissä, sitten pitkä keppi ja maassa maastoauto tehtynä rautalangasta, juomatölkeistä tai muista renkaaksi sopivasta
Kodinhoidollisia arkitoimenpiteitä:
-kaasun kääntäminen päälle ja pois ulkoa säiliöstä
-suihkun lämpimyyden valitseminen vuorokaudenajan mukaan (aamulla kylmä vesi, illansuussa lämmintä)
-juomaveden keittäminen ja kalkkikerroksen suodattaminen kahvisuodatinpusseilla
-kahden viikon menun laatiminen etukäteen Nkurenkurusta saa kuivaruokia ja montaa peruselintarviketta, mutta esim. maidot, hedelmät, vihannekset, leivät on suurelta osin kätevämpää ostaa Rundun kauppapäivinä-
-aamuisin ja iltaisin verkkoikkunat ja -ovi auki, keskipäivällä ehdottomasti ikkunat kiinni ja tuuletin ja ilmastointi huoneissa päälle
’-roskat viedään takapihan roskakuoppaan, ohjaajamme tai naapurin Mr. Sikwale polttavat silloin tällöin ne bensan kanssa
-yöksi hyttysverkon virittäminen sängyn ympärille (päivät ylhäällä nostettuna)
-käsipyykinpesu
-suklaan kovettaminen jääkaapissa syömäkelpoisen kiinteäksi
Nähtyjä eläimiä (vapaana)
-sika (sikolätissä)
-aasit
-lehmät
-vuohet (joista yksi rampa)
-lampaat
-pikkuhämähäkit ja muut öttiäiset
-termiitit (näkee yleensä vain niiden kivikovat maakeot)
-kudut(pienet antiloopit)
-hienoja isopyrstöisiä lintuja (auringon noustua tyylikäs konsertti)
-gepardi (häkissä)
-mustikoira ja sen veli ja keltsi-koira ja sen veli
-kissoja
-perhosia, punaisia herhiläisiä ym. lentäviä otuksia
-gekkoja (windhoekissa, ei nkurenkurussa, ainakaan vielä)
-odotan vielä lepakoita, krokotiileja ja hippoja maalla ennen luonnonpuistoreissua(käärmeet saa jäädä vähemmälle)
Todennäköisesti seuraava blogiteksti ilmestyy su-ti välillä ja kertoo työviikon monista innolla odottamistani tapahtumista! Kareni po nawa, jääkää hyvin:) sanna
Viikko lähdöstä aika tarkalleen, ja tässä muutamia ajatuksia koetusta listailtuina:
Kiitosaiheita
-hyvä vastaanotto Windhoekissa, lähettikokouksessa ja Nkurenkurussa ja turvalliset matkat
-turvallinen, viihtyisä ja kotoinen olo, mukava koti ”Bbongi”/Tohtorila
-ohjaajaperhe ja hyvä ohjaus ja perehdytys
-hyvin mennyt kirkkoesittelymme ja ilmapiiri siellä ja koko kylässä
Innostusaiheita
-hipot eli virtahevot
-pyöräily
-vanhojen opusten lueskelu kirjahyllystä
-naapurin ystävällinen perhe
-rukwangalin oppiminen
-kirkon nuorten aikuisten kuoron harjoitusten kuunteleminen
-täällä on kevät! silmuja, nuppuja, pian saamme kukkia ja sadetta!
-maisemat, varsinkin auringonnousu ja -lasku (aurinko ja kuu ovat aivan punaiset tällöin)
-paikallinen menevä musiikki
Rukousaiheita
-ettei tavata käärmeitä eikä muita vaaroja (vielä ei ole tavattu ensimmäistä hyttystäkään)
-Namibian HIV-tilanne
-jokaiseen työpäivään mitä kulloinkin tarvitaan
-että tutustutaan lisää ihmisiin täällä
-kummilapsityön kehittäminen ja ELCIN Nkurenkurun yläkoulussa opiskelevat, opettajat ja asuntolanvanhemmat
-koululaisten vuoden kolmas, tänään alkanut lukukausi
-paikalliset ja suomalaiset työntekijät yhdessä mm. rippikoulun ja pyhäkoulun kehittämisessä, avioparityössä, eteläisen afrikan projektien koordinoinnissa, Oniipan sairaalan laajennuksessa, esikoulu-, suomenopetus- ja lastenhoitotyössä, pappien oppilaitoksen kirjastossa jne.
Pokka pitää, vaikka jossain tilanteissa on hieman absurdia tilannekomiikkaa:
-asioin postitoimistossa, niin Tuomas sanoo, että selän takana on ruumisarkku, joku oli sen tosiaan jostain postitoimistoon tilannut ja ties oliko menossa eteenpäin autolla vai aasikärryillä ja minne asti
-käyn kopioimassa kirjeet jotka lähetän(ettei harmita yhtä paljon jos häviävät) ja ikkunassa isosti mainostettiin internettiä, kysyin hintaa vertailumielessä, vastaus oli :ei meillä ole
-eilen aamulla haettiin pyörät korjauksesta puun juurelta (korjaamolla oli varastorakennus mutta puun alla hyvä työskennellä), tilaus oli valmis vain vartin myöhässä ja 3 henkilöä töissä, mutta asioita tekivät yksi henkilö kerrallaan kun muut istuivat, tuijottelivat ja lähettivät tekstiviestejä
Ihmetysaiheita:
-alastomuus ei ole minkäänlainen tabu kummallakaan sukupuolella, ainakaan joenvarrella peseytyessä
-miksi tarkemmin ottaen pilviä ei kerry taivaalle? Jotakin aamu-usvan ja iltasumun tapaista saattaa vain olla.
-taitavuus kantaa vesiastiaa ja muuta isoa ja pientä (myös hauskasti käsilaukkua) pään päällä
-kuinka valtavasti Kavango-joki leveneekään sadeaikaan, nyt se on ehkä kymmenesosan siitä
-kuinka yleisiä täällä ovat ne rautalankaleluautot (joita on aina afrikkaesittelyesineistössä), niissä on ratti lapsen/nuoren käsissä, sitten pitkä keppi ja maassa maastoauto tehtynä rautalangasta, juomatölkeistä tai muista renkaaksi sopivasta
Kodinhoidollisia arkitoimenpiteitä:
-kaasun kääntäminen päälle ja pois ulkoa säiliöstä
-suihkun lämpimyyden valitseminen vuorokaudenajan mukaan (aamulla kylmä vesi, illansuussa lämmintä)
-juomaveden keittäminen ja kalkkikerroksen suodattaminen kahvisuodatinpusseilla
-kahden viikon menun laatiminen etukäteen Nkurenkurusta saa kuivaruokia ja montaa peruselintarviketta, mutta esim. maidot, hedelmät, vihannekset, leivät on suurelta osin kätevämpää ostaa Rundun kauppapäivinä-
-aamuisin ja iltaisin verkkoikkunat ja -ovi auki, keskipäivällä ehdottomasti ikkunat kiinni ja tuuletin ja ilmastointi huoneissa päälle
’-roskat viedään takapihan roskakuoppaan, ohjaajamme tai naapurin Mr. Sikwale polttavat silloin tällöin ne bensan kanssa
-yöksi hyttysverkon virittäminen sängyn ympärille (päivät ylhäällä nostettuna)
-käsipyykinpesu
-suklaan kovettaminen jääkaapissa syömäkelpoisen kiinteäksi
Nähtyjä eläimiä (vapaana)
-sika (sikolätissä)
-aasit
-lehmät
-vuohet (joista yksi rampa)
-lampaat
-pikkuhämähäkit ja muut öttiäiset
-termiitit (näkee yleensä vain niiden kivikovat maakeot)
-kudut(pienet antiloopit)
-hienoja isopyrstöisiä lintuja (auringon noustua tyylikäs konsertti)
-gepardi (häkissä)
-mustikoira ja sen veli ja keltsi-koira ja sen veli
-kissoja
-perhosia, punaisia herhiläisiä ym. lentäviä otuksia
-gekkoja (windhoekissa, ei nkurenkurussa, ainakaan vielä)
-odotan vielä lepakoita, krokotiileja ja hippoja maalla ennen luonnonpuistoreissua(käärmeet saa jäädä vähemmälle)
Todennäköisesti seuraava blogiteksti ilmestyy su-ti välillä ja kertoo työviikon monista innolla odottamistani tapahtumista! Kareni po nawa, jääkää hyvin:) sanna
maanantai 7. syyskuuta 2009
Su 6.9.09 Tuntuu hyvältä asettua kotiin Nkurenkuruun
Su 6.9.09
Tuntuu hyvältä asettua kotiin Nkurenkuruun
Nettiolosuhteet ovat mielenkiintoiset, emme saaneet nettiä viritettyä, mokkulalla pitäisi toimia, mutta jokin yhteysongelma on, ja lisäksi Nkurenkurussa huono verkko tänä iltana: se on sama verkko kuin molemmat kännykkäliittymät, joten ei kannata Suomessa säikähtää, jos ei saa netin eikä puhelinnumeroiden kautta kiinni joskus pariin päivään, nou hätä. This is real Africa, sanoi ohjaajamme asiaan Ja nettiä meillä ei ole muutenkaan kuin puoliviikkoisesti, joskus su-ke, mutta vaihtelua voi ilmetä. No, totuin tähän todellisuuteen jo 2,5 vuotta sitten Nepalissakin, että joskus ollaan niin suloisesti pimennossa, että voi vain kirjoitella tunnelmallisia kirjeitä kynttilänvalossa.
Täällä ei ole kuitenkaan paljon sähkökatkoja ja meillä on juokseva vesi, hyvä kylpyhuone(vesi on sen lämpöistä, miksi ilma sen lämmittää, eli voi valita käykö kylmässä aamusuikussa vai lämpimässä iltasuihkussa), kaasuhella ja muutenkin hyvät olot, tilaa lähes kuin kartanossa. Isot huoneet mulla ja Tuomaksella, eteinen, keittiö ja takka-/olo-/ruokailu-/kokoushuone, ja suurensuuri piha talon ympärillä yhteisesti naapuriperheen kanssa. Todella herttainen sambialainen opettajaperhe, 2v söötillä pojalla varustettuna. pyysivät meitä tänään autoretkellä Kavangojoelle virtahepoja katsastamaan, mutta ei sillä hetkellä päästy mukaan, myöhemmin mentiin ja kyllä niitä siellä monikossa polskutteli. Joessa on myös krokotiileja, joiden väijymis- ja hyökkäystaktiikoista saatiin oiva miniluento ohjaajalta, tiivistelmänä: paras olla kulkematta alhaalla joen rannassa varmuuden vuoksi ja suosia korkeampia töyräitä vieressä.
Muuta yhteysinfoa: unohdin perjantaina kertoa, että se hinta 99588-koodilla soittaen on siis soittajalle ilmeisesti ja kuulemma Suomessa 16 snt/min. Myös täältäpäin on oma halpakoodi Suomeen, mutta tänään ainakaan en saanut sillä puhelua läpi. Ja aiemmista tiedoista poiketen: kaikki viestit mieluummin molemminsuuntaisesti namibiannumeroon (Suomesta lähettävän hintaa en tiedä, mutta epäilen sen olevan halvempi kuin 28snt mun suomenliittymään), mulle ainakin sen kautta on halvempaa. Ja loistavaa: viime yönä täällä siirrettiin kelloa tunnin eteenpäin, koska täällä vaihtui kesäaika, elämme alkukevättä siis. Se tarkoittaa aikaeroa vain tunnin verran, Suomi vielä edellä, mutta Suomen talviajanvaihdon myötä aikaero poistuu kokonaan.
Eilen Rundulla (capital of Kavango) vietetyn yön ja lauantaisen Rundun ostos- ja asioidenhoitelupäivän päästiin siis kotimatkan viimeiselle etapille, 140 km, josta reilu 80 km uutta hienoa asfalttitietä ja loppu pomppuista ja pölyistä körryyttelyä. Ei siitä autossa pomppimisesta onneksi kuitenkaan kovin huono olo tule. Koti on keltainen kaunis kivitalo (oikeasti seinät on jotain savi-kivi-sekoitusta, mutta hyvin pysyy päivällä viileämpänä ja yöllä sopivan lämpimänä). eilen asetuttiin itse ja aseteltiin kamoja ja musta on löytynyt sisustaja: huonekalut, pöytäliinat ja kaikki vaihdelleet ahkerasti paikkaa, Tuomas totesi, että jos kaipaa jotain niin kantaa mun huoneesta takas alkuperäiselle paikalle. Yö tuli nukuttua hyvin verkon alla, vain kukko aamuyöstä terrorisoi suunnilleen tunnin ajan, se kiekui niin että ei ehtinyt varmaan henkeäänkään välissä vetää. Ja kukonlaulunaika ei sen mielestä ollut auringon noustessa vaan aiemmin.
Nyt ma-ti vapaapäiviä (kierretään kaupat ja muut paikalliset palvelut, levätään alkuväsymystä pois, aloitetaan pyöräharrastus yms), joku päivä auringonnousua Namibian ja Angolan rajalla katsastamaan, ke-su työpäivien ohjelmassa mm. pyhäkouluopettajien koulutuspäivien suunnittelukokousta, suomalaislasten (2v poika ja 3v tyttö) pyhäkoulua ja ”suomikerhoa”, kummilapsityöhön tutustumista, lauantaina retki nuorten tapahtumaan n. 120 km päähän, ensi sunnuntaina ELCIN Nkurenkuru High Schoolin jumalanpalveluksessa meidät esitellään ja pääsemme mukaan 2. lukukauden (juuri päättyi ja 3. jakso alkamassa) hyvin menestyneiden kummioppilaiden palkintojuhlaan.
Tänään meidät esiteltiin Nkurenkurun luterilaisessa kirkossa naapurissamme, sain hurjat aplodit kun sanoin: ”Morokeni. Edina ljange Sanna. Ame kwa tunga po Nkurenkuru” eli ”Moi. Nimeni on Sanna. Asun Nkurenkurussa.” ja hauskaa tilaisuudessa oli myös se, että kirkon edessä ohjaajamme ja me selitimme kirkkoväelle, etten ole Tuomaksen vaimo ja että olen Suomessa kihloissa. Kosintoja ei siis todennäköisesti ole tulossa täällä Tarpeellisia tällaiset ihmissuhdekartoitukset kirkossa kuuluttaa, muutenhan meitä kutsutaan aviopariksi. Virsikirjassa täällä on monia suomalaisia virsisävelmiä rukwangalin kielen sanoilla, sujuvasti veisasimme mukana ja opin jo monta sanaa, kuten Karunga=Jumala ja Homba=Herra. Koululaiset siunattiin uudelle lukukaudelle, pyhäkoululaiset esittivät lauluja ja keräsivät rahaa ja kirkollisia ilmoituksia oli paljon, joiden viesti jäi mysteeriksi.Tunnelma oli hyvä eikä ollut pyörryttävän kuuma, mitä nyt oli kiitollinen ettei seisten osiot olleet sen pidempiä, ois alkanut tulla huono olo. Täällä voi olla 1-4 kolehtia messussa, alkamisaika voi heitellä noin tunnin, tavallinen kesto 2-3 h (ilman ehtoollistakin) ja töissä käyvät ja muut (esim. lapset ja nuoret) laittavat eri koriin kolehtirahan, työläiset liinalla peitettyyn ja muut avoimeen.
Tänään on tullut tutuksi naapuriperheen lisäksi mm. kirkkoherra, diakoni, monia opettajia, ohjaajaperheen puutarhapojat, yläkoulun portinvartija jne. Iltapäivällä oli perehdytyskokous ja kiertoajelu tässä huiman suuressa kaupungissamme (tämä Nkurenkuru on virallisesti town, eli sinänsä en ole ihan puskassa enkä maaseudun uumenissa, heh!) Välissä luin 3v- pikkuystävälleni ohjaajien kotona joulukirjaa, joka oli hassu yhdistelmä helteen ja rutikuivan hiekkapihan kanssa. Sää vain kuumenee, päivisin on yli 30 selvästi, eikä ikkunoita auta avata päiväsaikaan ettei sisäilmakin kuumene, tuulettimet käyntiin vaan. Kerrospukeutumista ei tarvitse lähikuukausina harrastaa. Täällä pohjoisessa on kuumempaa kuin Windhoekin seudulla, iltaisin huomaa hyvin. Tänään ehdittiin pieni lähiseutukävelykin vielä tehdä, huomenna viedään lähetysseuran polkupyörät korjaamolle ja ryhdytään polkemaan lähipäivinä Aurinko laskee nyt kesäaikana seitsemän lähellä ja nousee kuuden lähellä, illan lisääntynyt valoisa tunti tuntuu hyvältä jutulta. Vielä on vuorokausirytmissäni muuttamisen varaa, fiksu menisi nukkumaan 21-22 ja heräisi viimeistään n. 6, kun ei auringon noustua ja elämän alettua nukkua enää hyvin voi.
Alkuvaikutelma Namibiasta on ollut aika swazimaa-mainen, en tietenkään osaa olla vertaamatta sieltä tuttuihin asioihin (tein DIAK-harjoittelun Swazimaassa, joka myös Etelä-Afrikan naapurimaa, 2-5/2008 eli ehdin olla vuoden ja 3,5 kk Suomessa välissä) ja havainto on ollut, että alun kulttuurihuuma on ollut vähäisempää, joka varmaan johtuu juuri monen asian osittaisesta tuttuudentunteesta. Mutta kaunista, kiehtovaa, kiinnostavaa! Kieli on kiva ja Nkurenkuru tuntuu viihtyisältä. leppoisaa on, ei edes osata vielä rauhoittua kävelemään samaa lönkyttelyä kuin paikalliset! Kukkia maassa, puissa, pensaissa, lintuja, lehmiä, vuohia, aaseja kulkee ympärillä, on perinteisiä majoja, ja niitä rautalankaleluautoja, joita aina on kaikissa afrikkalaisten esineiden esittelyissä
Tänään olo on ollut innostunut, täällä asutaan nyt 5 viikkoa, ma 12.10 lähdetään Etoshan luonnonpuistoa ja Windhoekin harjoittelujaksoa kohti. Voi olla, että pääsen matkaamaan marraskuun viimeisellä viikolla Swazimaahan! Victorian putouksien osalta asia varsin auki, Angolaan päästään varmaan vain päiväretkelle viisumitta (mutta laillisesti) tästä kodin läheltä rajan yli tutun oppaan kanssa, ja loka-marraskuun vaihteessa koitetaan saada viidisteen harjoittelijat varmaankin Swakopmundiin rantalomaviikonloppu varattua ja käydä samalla hiekkadyyneillä laskemassa mäkeä Eli monenlaista kivaa odotettavissa kiinnostavien ja kivojen työjuttujen lisäksi, ensi kuussa saadaan suomenvieraskin tänne kauas meille! Hyvää yötä, rarani po nawa!
ps.loppuun blogivinkki, samaa arkea miehisestä näkökulmasta: http://namibiadiapam.blogspot.com sinne siis!
Tuntuu hyvältä asettua kotiin Nkurenkuruun
Nettiolosuhteet ovat mielenkiintoiset, emme saaneet nettiä viritettyä, mokkulalla pitäisi toimia, mutta jokin yhteysongelma on, ja lisäksi Nkurenkurussa huono verkko tänä iltana: se on sama verkko kuin molemmat kännykkäliittymät, joten ei kannata Suomessa säikähtää, jos ei saa netin eikä puhelinnumeroiden kautta kiinni joskus pariin päivään, nou hätä. This is real Africa, sanoi ohjaajamme asiaan Ja nettiä meillä ei ole muutenkaan kuin puoliviikkoisesti, joskus su-ke, mutta vaihtelua voi ilmetä. No, totuin tähän todellisuuteen jo 2,5 vuotta sitten Nepalissakin, että joskus ollaan niin suloisesti pimennossa, että voi vain kirjoitella tunnelmallisia kirjeitä kynttilänvalossa.
Täällä ei ole kuitenkaan paljon sähkökatkoja ja meillä on juokseva vesi, hyvä kylpyhuone(vesi on sen lämpöistä, miksi ilma sen lämmittää, eli voi valita käykö kylmässä aamusuikussa vai lämpimässä iltasuihkussa), kaasuhella ja muutenkin hyvät olot, tilaa lähes kuin kartanossa. Isot huoneet mulla ja Tuomaksella, eteinen, keittiö ja takka-/olo-/ruokailu-/kokoushuone, ja suurensuuri piha talon ympärillä yhteisesti naapuriperheen kanssa. Todella herttainen sambialainen opettajaperhe, 2v söötillä pojalla varustettuna. pyysivät meitä tänään autoretkellä Kavangojoelle virtahepoja katsastamaan, mutta ei sillä hetkellä päästy mukaan, myöhemmin mentiin ja kyllä niitä siellä monikossa polskutteli. Joessa on myös krokotiileja, joiden väijymis- ja hyökkäystaktiikoista saatiin oiva miniluento ohjaajalta, tiivistelmänä: paras olla kulkematta alhaalla joen rannassa varmuuden vuoksi ja suosia korkeampia töyräitä vieressä.
Muuta yhteysinfoa: unohdin perjantaina kertoa, että se hinta 99588-koodilla soittaen on siis soittajalle ilmeisesti ja kuulemma Suomessa 16 snt/min. Myös täältäpäin on oma halpakoodi Suomeen, mutta tänään ainakaan en saanut sillä puhelua läpi. Ja aiemmista tiedoista poiketen: kaikki viestit mieluummin molemminsuuntaisesti namibiannumeroon (Suomesta lähettävän hintaa en tiedä, mutta epäilen sen olevan halvempi kuin 28snt mun suomenliittymään), mulle ainakin sen kautta on halvempaa. Ja loistavaa: viime yönä täällä siirrettiin kelloa tunnin eteenpäin, koska täällä vaihtui kesäaika, elämme alkukevättä siis. Se tarkoittaa aikaeroa vain tunnin verran, Suomi vielä edellä, mutta Suomen talviajanvaihdon myötä aikaero poistuu kokonaan.
Eilen Rundulla (capital of Kavango) vietetyn yön ja lauantaisen Rundun ostos- ja asioidenhoitelupäivän päästiin siis kotimatkan viimeiselle etapille, 140 km, josta reilu 80 km uutta hienoa asfalttitietä ja loppu pomppuista ja pölyistä körryyttelyä. Ei siitä autossa pomppimisesta onneksi kuitenkaan kovin huono olo tule. Koti on keltainen kaunis kivitalo (oikeasti seinät on jotain savi-kivi-sekoitusta, mutta hyvin pysyy päivällä viileämpänä ja yöllä sopivan lämpimänä). eilen asetuttiin itse ja aseteltiin kamoja ja musta on löytynyt sisustaja: huonekalut, pöytäliinat ja kaikki vaihdelleet ahkerasti paikkaa, Tuomas totesi, että jos kaipaa jotain niin kantaa mun huoneesta takas alkuperäiselle paikalle. Yö tuli nukuttua hyvin verkon alla, vain kukko aamuyöstä terrorisoi suunnilleen tunnin ajan, se kiekui niin että ei ehtinyt varmaan henkeäänkään välissä vetää. Ja kukonlaulunaika ei sen mielestä ollut auringon noustessa vaan aiemmin.
Nyt ma-ti vapaapäiviä (kierretään kaupat ja muut paikalliset palvelut, levätään alkuväsymystä pois, aloitetaan pyöräharrastus yms), joku päivä auringonnousua Namibian ja Angolan rajalla katsastamaan, ke-su työpäivien ohjelmassa mm. pyhäkouluopettajien koulutuspäivien suunnittelukokousta, suomalaislasten (2v poika ja 3v tyttö) pyhäkoulua ja ”suomikerhoa”, kummilapsityöhön tutustumista, lauantaina retki nuorten tapahtumaan n. 120 km päähän, ensi sunnuntaina ELCIN Nkurenkuru High Schoolin jumalanpalveluksessa meidät esitellään ja pääsemme mukaan 2. lukukauden (juuri päättyi ja 3. jakso alkamassa) hyvin menestyneiden kummioppilaiden palkintojuhlaan.
Tänään meidät esiteltiin Nkurenkurun luterilaisessa kirkossa naapurissamme, sain hurjat aplodit kun sanoin: ”Morokeni. Edina ljange Sanna. Ame kwa tunga po Nkurenkuru” eli ”Moi. Nimeni on Sanna. Asun Nkurenkurussa.” ja hauskaa tilaisuudessa oli myös se, että kirkon edessä ohjaajamme ja me selitimme kirkkoväelle, etten ole Tuomaksen vaimo ja että olen Suomessa kihloissa. Kosintoja ei siis todennäköisesti ole tulossa täällä Tarpeellisia tällaiset ihmissuhdekartoitukset kirkossa kuuluttaa, muutenhan meitä kutsutaan aviopariksi. Virsikirjassa täällä on monia suomalaisia virsisävelmiä rukwangalin kielen sanoilla, sujuvasti veisasimme mukana ja opin jo monta sanaa, kuten Karunga=Jumala ja Homba=Herra. Koululaiset siunattiin uudelle lukukaudelle, pyhäkoululaiset esittivät lauluja ja keräsivät rahaa ja kirkollisia ilmoituksia oli paljon, joiden viesti jäi mysteeriksi.Tunnelma oli hyvä eikä ollut pyörryttävän kuuma, mitä nyt oli kiitollinen ettei seisten osiot olleet sen pidempiä, ois alkanut tulla huono olo. Täällä voi olla 1-4 kolehtia messussa, alkamisaika voi heitellä noin tunnin, tavallinen kesto 2-3 h (ilman ehtoollistakin) ja töissä käyvät ja muut (esim. lapset ja nuoret) laittavat eri koriin kolehtirahan, työläiset liinalla peitettyyn ja muut avoimeen.
Tänään on tullut tutuksi naapuriperheen lisäksi mm. kirkkoherra, diakoni, monia opettajia, ohjaajaperheen puutarhapojat, yläkoulun portinvartija jne. Iltapäivällä oli perehdytyskokous ja kiertoajelu tässä huiman suuressa kaupungissamme (tämä Nkurenkuru on virallisesti town, eli sinänsä en ole ihan puskassa enkä maaseudun uumenissa, heh!) Välissä luin 3v- pikkuystävälleni ohjaajien kotona joulukirjaa, joka oli hassu yhdistelmä helteen ja rutikuivan hiekkapihan kanssa. Sää vain kuumenee, päivisin on yli 30 selvästi, eikä ikkunoita auta avata päiväsaikaan ettei sisäilmakin kuumene, tuulettimet käyntiin vaan. Kerrospukeutumista ei tarvitse lähikuukausina harrastaa. Täällä pohjoisessa on kuumempaa kuin Windhoekin seudulla, iltaisin huomaa hyvin. Tänään ehdittiin pieni lähiseutukävelykin vielä tehdä, huomenna viedään lähetysseuran polkupyörät korjaamolle ja ryhdytään polkemaan lähipäivinä Aurinko laskee nyt kesäaikana seitsemän lähellä ja nousee kuuden lähellä, illan lisääntynyt valoisa tunti tuntuu hyvältä jutulta. Vielä on vuorokausirytmissäni muuttamisen varaa, fiksu menisi nukkumaan 21-22 ja heräisi viimeistään n. 6, kun ei auringon noustua ja elämän alettua nukkua enää hyvin voi.
Alkuvaikutelma Namibiasta on ollut aika swazimaa-mainen, en tietenkään osaa olla vertaamatta sieltä tuttuihin asioihin (tein DIAK-harjoittelun Swazimaassa, joka myös Etelä-Afrikan naapurimaa, 2-5/2008 eli ehdin olla vuoden ja 3,5 kk Suomessa välissä) ja havainto on ollut, että alun kulttuurihuuma on ollut vähäisempää, joka varmaan johtuu juuri monen asian osittaisesta tuttuudentunteesta. Mutta kaunista, kiehtovaa, kiinnostavaa! Kieli on kiva ja Nkurenkuru tuntuu viihtyisältä. leppoisaa on, ei edes osata vielä rauhoittua kävelemään samaa lönkyttelyä kuin paikalliset! Kukkia maassa, puissa, pensaissa, lintuja, lehmiä, vuohia, aaseja kulkee ympärillä, on perinteisiä majoja, ja niitä rautalankaleluautoja, joita aina on kaikissa afrikkalaisten esineiden esittelyissä
Tänään olo on ollut innostunut, täällä asutaan nyt 5 viikkoa, ma 12.10 lähdetään Etoshan luonnonpuistoa ja Windhoekin harjoittelujaksoa kohti. Voi olla, että pääsen matkaamaan marraskuun viimeisellä viikolla Swazimaahan! Victorian putouksien osalta asia varsin auki, Angolaan päästään varmaan vain päiväretkelle viisumitta (mutta laillisesti) tästä kodin läheltä rajan yli tutun oppaan kanssa, ja loka-marraskuun vaihteessa koitetaan saada viidisteen harjoittelijat varmaankin Swakopmundiin rantalomaviikonloppu varattua ja käydä samalla hiekkadyyneillä laskemassa mäkeä Eli monenlaista kivaa odotettavissa kiinnostavien ja kivojen työjuttujen lisäksi, ensi kuussa saadaan suomenvieraskin tänne kauas meille! Hyvää yötä, rarani po nawa!
ps.loppuun blogivinkki, samaa arkea miehisestä näkökulmasta: http://namibiadiapam.blogspot.com sinne siis!
perjantai 4. syyskuuta 2009
Namibiassa kotimatkan varrella
morokeni, nawa!
ke-aamuna saavuttiin maahan onnistuneiden lentojen jälkeen ja hyvin on mennyt, ke-illasta pe-aamuun suom. lähettien kokouksessa pääkaupunki Windhoekista 60km etelään hienossa linnamaisessa ympäristössä, ohjelmassa tutustumista, hartauksia, herkkuruokia, safariajelu suht eläimetön, lastenhoitoa, lepäilyä. tänää ajettu ohjaajaperheeni kanssa lähes 800 km, joka meni hyvin 2- ja 3-vuotiaiden sankarien kanssa:) saan tässä lapsiperhearkituntumaa:) olemme Rundulla, Kavangon capitalissa Kavangojoen varrella, pohjoisrajalla, jota pitkin huomen jatketaan Nkurenkuruun kotiin ja arkiympäristöön tutustumaan, viel 180 km jäljellä. kauniita keltaisia, rutikuivia maisemia, mut kevät etenee, sää kuumenee, sadetta ja kukkia loka-marraskuussa luvassa! tänään tuli hyviä uutisia, angolassa aiemmin harjoittelussa ollut ystävä matkaa tänne meidän luo n. kuukauden päästä, jipii! nyt tärkeää faktaa niille jotka aikoo olla puhelimitse yhteksissä: halvinta soittaa suomesta laittaen maakoodin 246 eteen 99588 (global tel- halpakoodi, plussa maakoodin edestä jää pois) ja myös namibiannumeron soitot ja viestit molemminsuuntaisesti pitäisi onnistua, testailemisiin! suomen liittymään viestit maksaa siis 28 snt, namibianliittymään pitäis olla vähemmän. hyvää yötä!
ke-aamuna saavuttiin maahan onnistuneiden lentojen jälkeen ja hyvin on mennyt, ke-illasta pe-aamuun suom. lähettien kokouksessa pääkaupunki Windhoekista 60km etelään hienossa linnamaisessa ympäristössä, ohjelmassa tutustumista, hartauksia, herkkuruokia, safariajelu suht eläimetön, lastenhoitoa, lepäilyä. tänää ajettu ohjaajaperheeni kanssa lähes 800 km, joka meni hyvin 2- ja 3-vuotiaiden sankarien kanssa:) saan tässä lapsiperhearkituntumaa:) olemme Rundulla, Kavangon capitalissa Kavangojoen varrella, pohjoisrajalla, jota pitkin huomen jatketaan Nkurenkuruun kotiin ja arkiympäristöön tutustumaan, viel 180 km jäljellä. kauniita keltaisia, rutikuivia maisemia, mut kevät etenee, sää kuumenee, sadetta ja kukkia loka-marraskuussa luvassa! tänään tuli hyviä uutisia, angolassa aiemmin harjoittelussa ollut ystävä matkaa tänne meidän luo n. kuukauden päästä, jipii! nyt tärkeää faktaa niille jotka aikoo olla puhelimitse yhteksissä: halvinta soittaa suomesta laittaen maakoodin 246 eteen 99588 (global tel- halpakoodi, plussa maakoodin edestä jää pois) ja myös namibiannumeron soitot ja viestit molemminsuuntaisesti pitäisi onnistua, testailemisiin! suomen liittymään viestit maksaa siis 28 snt, namibianliittymään pitäis olla vähemmän. hyvää yötä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)