Pieniä mutta suuria asioita

To 17.9.2009
Työviikko on kahta työpäivää vaille pulkassa. Huominen ja ylihuominen sisältävät lastenhoitoa, koulukirjastoapulaisena oloa ja hippo-etsintäretken, lisäksi ajattelin käydä ehkä huomenna palloilemassa kirkolla nuorten aikuisten kuorossa ja sunnuntaina katolilaisen kirkon messussa, jos energiaa riittää. Olen saanut myös pyynnön ryhtyä harmoninsoitonopeksi! Itse kun olenkin soittanut kyseistä soitinta maksimissaan viidesti elämässäni! Kuoronjohtaja, joka on todella musikaalisesti lahjakas, kysyi ohjaajaltani voisinko opettaa, ja kunhan tapaan hänet, aion sanoa yrittäväni minkä pystyn ja kykenen. Tässä välissä minusta on kehkeytynyt nyt myös sitten kansainvälisen taidekerhon ohjaaja, tänään oli siis ensimmäinen kerhokertamme. Se on ensimmäinen asia sarjassa pieniä mutta suuria asioita. Osanottajat: 2v suomalaispoika, lähes 4v. suomalaistyttö, eilen 3v. täyttänyt sambialaispoika, 3,5v. namibialaistyttö ja 4 v.namibialaistyttö. Kellään heistä ei ole ollut oikeastaan elämässään mahdollisuuksia kerhotoimintaan. Ylpeinä ja innokkaina kerhoon tultiin, oikein reput selässä. Aloitimme kovettuvan muovailuvahan ja kuviomuottien parissa (ensin kertasimme nimet ja kerroimme säännöt, eli olennaisimpana ettei mitään pöydältä saa laittaa suuhun). Jatkoimme piirtämällä valkoisella kynttilällä valkoiselle paperille ja maalaamalla vesiväreillä päälle, jollain kynttiläkuvio tulee näkyviin. Lapset tekivät ikäänsä nähden tosi kauan ja innostuneesti! Sen jälkeen lauloimme 3v-synttärionnittelulaulun, söimme kuivakakunpalat veden kera, leikimme ja maalailimme uudestaankin. Lapset olivat n.klo 9-12 hoidossamme ja alkoivat kyllä loppua kohden silminnähden väsyä, koska eivät olleet tottuneet olemaan ryhmässä ja vielä toimimaan pääosin vieraalla kielellä. Hämmästyin kyllä itse kunkin englannintaitoja! Lasten vanhemmat ovat yläaste-lukion opettajia, ja he olivat onnesta soikeina lapsiaan taidekerhoon tuomassa, tällaista harvinaista aktiviteettia ja sen kehittäviä vaikutuksia osaavat arvostaa mitä suurimmassa mittakaavassa

Pieni mutta suuri asia oli myös eilinen toinen mini-pyhiksemme (kesto alle vartin). Rakensimme sen lasten äidin työhuoneen lattialle (koska se oli lelu-/virikevapain, rauhallisin huone) ja meillä oli oikein risti- ja kynttiläkulkue ”Rukous on silta” -laulun saattelemana rakentaessamme. Opetusosuus oli varsin interaktiivinen, kyseltiin voiko aamulla, päivällä, illalla, yöllä ja milloin vain rukoilla, ja voiko kotona, ulkona, kyläilemässä, kirkossa, autossa ja missä vain rukoilla ja keitä haluaisimme rukoillen muistaa. Loppurukous havainnoillistavin kuvin alkoi olla jo lasten muistissa. Fantastinen pyhän tunnelma vallitsi! Jälkeenpäin vielä lauleskeltiin kitaran säestyksellä valittuja hittejä kuten Jumalan kämmenellä ja mä olen niin pienoinen.

Sama upea tunnelma jatkui eilisiltapäivän ensimmäisessä yläaste-lukion raamatturyhmäkookoontumisessakin, paikalle tuli n. 20 oppilasta! Kyse siis vapaa-ajan ryhmästä aiheesta kiinnostuneille. Teimme nimilaput, pidimme esittelykierroksen, lauloimme marusumoja eli virsiä kitarasäestyksellä, rukoilimme, kysyimme heitä kiinnostavia aiheita (tuli todella mielettömän kiintoisia ja haastavia teologisia koukeroita! saa nähdä minkä kysymyksen paikallinen koulupastori antaa huomenna meidän valmisteltavaksi ensi keskiviikoksi!) ja teimme mielipidejana-harjoitusta ja loppuun sisaruspiirin. Täällä ei ole sellaista leikkimisen kulttuuria ja kun ottaa mitä vain toiminnallista meininkiä, porukka on aivan innoissaan. Eikä ole noilla suunnilleen ripari-ikäisillä tuota ”en leiki enkä laula eikä mua kiinnosta” - asennetta! Ikäjakaumamme oli eilen 10-20v. Innolla vaan kohti seuraavia kertoja!

Pientä mutta suurta ovat myös pyörä- ja kävelymatkat täällä Nkurenkurussa töihin, postiin, kauppaan, rantaan, kirkkoon, kotiin, mihin milloinkin. Sitä nautiskelee sellaisista asioista kuin aasin katseesta, vuohen loikasta, lehmän ammumisesta, kukon kiekumisesta (se nautinto tosin riippuu mihin kellonaikaan se kuuluu), aamun ja illan upeanpunaisesta auringosta, ensimmäisistä jakarandapuun, joulutähtipuun, pajupuuntapaisen jne. kukista, heinäsirkkojen sirityksestä, tähtitaivaasta helteen yllä, syliin kiipeävistä meidät omakseen ottaneista 2- ja 3v.ystävistämme, toimivasta antibioottikuurista, mahdollisuudesta pitää suunnittelemattomia harmonikonsertteja naapuruston uteliaille lapsille kirkossa iltaisin, hyvästä ja onnistuneesta ekan kahden viikon menustamme, siitä että maanantaina päästään jälleen kunnon ruokakauppoihin 140 km päähän… Eilen ja tänään keväiset lämpötilat ovat nousseet ensimmäisiä kertoja yli 40 asteen keskipäivällä, uhhuh!

Pientä mutta suurta ovat olleet myös monet ajatukset, joita on päässä harhaillut. Ohjaajamme eilen pohti, ei ole oikeasti tosin toteuttamassa, valokuvanäyttelyä aiheella Tasan ei käy onnen lahjat, vertaillen eri-ikäisten elämää täällä ja Suomessa. Jatkoin itsekin päässäni kehittelyä:
1. suomalainen 1-vuotias (tai 9kk) päiväkodin pihalla pakkasessa toppahaalarissa, istuu maassa ja odottaa hakijaa - namibialaislapsi äidin selkään kiinnitettynä
2. ekaluokkalainen pihalla jätteistä tehdyn jalkapallon ja rautalanka-autojen ääressä kaveriporukassa koulun jälkeen - ekaluokkalainen yksin kotona pelaamassa tietokoneella monta tuntia
3. perhe iltanuotiolla syömässä - jääkaappi täynnä eineksiä, kukin perheenjäsen kaapii itselleen ruokaa mikroon silloin kun ehtii.
4. silmät innosta hehkuen yläaste-lukiolainen, joka lukee koulukirjoja vapaa-ajallaan ja pitää kiitospuheen menestyksestään palkintona saamastaan Raamatusta - suomalainen pahoinvoiva nuori, joka lintsaa koulusta eikä ole kiinnostunut eikä kiitollinen oikein mistään.
Ja sitä rataa… Tämä oli todellakin kärjistettyä, mutta kaksi pientä, suurta pointtia: Afrikka ei ole vain ja ainoastaan säälittävä avun kohde ja puutteen asuinsija ja toiseksi, onko meidän eurooppalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassamme sittenkään kaikilla niin hyvä olla? Ja mistä se afrikka-kuva mieliimme piirtyy niin yksipuolisena, rippikoulussakin kun mietitään miten voisi vaikuttaa, että asiat menisivät tasan paremmin maailmassa, esimerkkilauseissa nuoret aina lähettäisivät vaatteita, rahaa jne. Afrikkaan, eikä koskaan Aasiaan, etelä-Amerikkaan, Itä-Eurooppaan. Ihmetyttää, miksi?

Loppukevennys: kämppikseltä pyysin apua, että voisitko huumorimiehenä keksiä mulle sellaisen? Vastaus, ei täällä ole, ollaan Afrikassa! Ei vaan, me nauretaan päivittäin ja ohjaajaperheen kanssa myös vaikka jos mille! (onkohan niissä mitään julkaisukelpoista?)Kaupasta löytyi karvaisia, pakastettuja siankorvia, tekeekö jengi oikeasti siankorvakeittoa?! Eilisiltana naurettiin lomasuunnitelmiin ja suomeen paluuseen liittyville asioille muun muassa ja katsottiin kalenterista milloin puoliväli ylittyy eli aamujuna käynnistyy (joku armeijatermi tai jotain, i don´t know!), joka on hupaisaa kun edessä on 2 päivää vajaa 10 viikkoa! Rantalomalle Swakopmundiin päästään 13-17.11 ja sinne Suomeen saavutaan 1.12 klo n. 14 Sitä odotellessa! Ei vaan uusia Nkurenkurun, Windhoekin, Etoshan, Swakopmundin ja Swazimaan seikkailuja odotellessa nyt ensisijaisesti tällä erää!

ps. liitänpä tähän perään värkkäilemääni juttua yläaste-lukiostamme
(kirjoitin sen alunperin espoolaiseen kouluun, joka kerää sinne taksvärkkipäivän tuottonsa, tässä vähän karsittuna)

Työni koululla ovat autella tiistaisin kasiluokkien englanninopetuksessa, tällä viikolla pidimme yksilökohtaiset ääneenlukutestit, myöhemmin tuki- ja pienryhmäopetusta. aloitamme raamatturyhmän (josta jo blogissa kerroin). Lisäksi olen muutamina päivinä koulun kirjastossa apuna.
Neljäs, kiinnostavin omasta mielestäni tällä hetkellä, on kummiohjelmassa mukana olo, johon liittyen: pidimme palkintojenjaon parhaiten toisella lukukaudella, joka päättyi elokuussa, menestyneille viidelle oppilaalle (siitä viisikon kuva ja 14 oppilaan kuvassa kaikki ovat kummioppilaita eli sponsored learners), organisoimme kirjeidenkirjoittamisiltapäivän Suomeen päin kummeille, välitämme oppilaille Suomesta tulevia posteja, haastattelemme kummikirjeeseen(ilmestyy kahdesti vuodessa) paria kummioppilasta ja laitamme kummikohde-esitettä ajan tasalle jälleen. Perjantaina olimme etsimässä maaseudulta kahta tyttöä, jotka olivat päässeet viime vuonna ohjelmaan, mutta väärinkäsityksen vuoksi eivät olleet vielä opiskelleet koulussamme, he tulevat ensi lauantaina seuraavan vuoden pääsykokeisiin ja voivat aloittaa tammikuussa jos läpäisevät ne. Kummiohjelmaan pääsy on iso mahdollisuus köyhästä taustasta (usein orpo) tulevalle lahjakkaalle oppilaalle, sillä vuoden koulumaksu (joka sisältää opetuksen, majoituksen koulun asuntolassa kuuden hengen huoneessa, ruoat, opiskelumateriaalit jne) on lähellä 700 euroa. Jatkossa kummituki tullaan yhä enemmän ja lopulta kokonaan kohdistamaan yksittäisten kummioppilaiden sijasta koko koulun kehittämiseen.

Koulussa opiskelee hieman yli 300 oppilasta, tyttöjä ja poikia on suunnilleen saman verran. Yläaste- ja lukioikäiset ovat saman ikäisiä Suomessa ja Namibiassa, joskin täällä joukosta löytyy myös vanhempia oppilaita, esimerkiksi kaksikymmenvuotiaita ylioppilaita, sillä kaikki eivät ole päässeet aloittamaan koulua oikean ikäisenä tai ovat kerranneet luokkia tai joutuneet välissä olemaan poissa. Namibiassa on oppivelvollisuus.

Koulun viikko-ohjelma on seuraavanlainen: 5.30 herätys, 6.00 tee, 6.35 aamuhartaus, 6.50 1.tunti, 7.30 tauko, 7,35 2.tunti, 8.15 3,tunti, 8.55 tauko, 9.00 4.tunti, 9.40 5.tunti, 10.20 puuro, 10.45 6.tunti, 11.25 7.tunti, 12.05 tauko, 12.10 8. tunti, 12.50 9.tunti ja 13.30 lounas. Kaikilla luokilla on kaikki yhdeksän tuntia joka päivä ma-pe. Koulupäivien jälkeen vielä klo 16.00-17.30 sekä 19-21 on hiljaista valvottua läksyjenlukua/omaa opiskelua luokissa, näiden välissä klo 18 on iltahartaus ja päivällinen. Lauantaisin: 8 aamupala/tee, 9-11 hiljainen opiskelu, 12 lounas, 19-21 illan hiljainen opiskelu, 22 huoneisiin ja 23 hiljaisuus.Sunnuntaisin kaikki osallistuvat koulun kirkon jumalanpalvelukseen (jossa olimme viime sunnuntaina koululle esittäytymässä ja saimme railakkaat aplodit)kello 9, jumis kestää n. 2,5 tuntia ja se on kwangaliksi eli useimpien oppilaiden äidinkielellä, kun taas koulun kaikki opetus on englanniksi. Lisäksi sunnuntaisin on ruoka-ajat normaalisti ja iltaopiskelu 19-21. Miltä kuulostaa? Ei voi verrata suomalaiseen koulupäivään eikä oikeastaan rippikoululeiripäiväänkään, vaikka täällähän ikään kuin asutaan leirin omaisissa olosuhteissa, noin kerran kuussa voi päästä viikonlopuksi kotiin, monien kotimatka on tosin pitkä ja tiet huonoja. Kännyköitä ei saa kouluun tuoda eikä koulualueelta saa vapaa-ajalla poistua. Koulualueella voi kuitenkin ulkoilla, mm. pelata jalkapalloa ja kuoroharrastusta on ollut olemassa. Oppilaat siivoavat itse asuntolan huoneet ja pihan ja luokkiensiivoamiseen on vuorot. Hmm, kenties armeijanomainen päiväjärjestys?

Täällä kuumin aika (nyt jo yli 35 astetta ja on vasta kevät)on n. klo 11-16, joten siksi on järkevää, että koulupäivä alkaa aikaisin, ensimmäiset viisi oppituntia saa pitää mukavammassa lämpötilassa. Luokissa ei ole ilmastointia ja juominen ja syöminen tunneilla on kiellettyä, tauoilla saa toki käydä juomassa pihan vesipisteistä. Sunnuntaina jaoimme palkinnoiksi menestyneimmille englannin sanakirjan, kolme englanninkielistä nuorten raamattua sekä suomesta lähetettyjä vihkoja, pyyhkeen, kyniä, koruja ja muuta. Saajat olivat kiitollisia lahjoistaan, erityisesti Raamatusta kiitettiin. Kukin meistä läsnäolevista aikuisista lausui rohkaisusanoja kummioppilaille, ja kerroin heille että te espoolaiset samanikäiset käytätte vapaapäivänne lauantain tekemällä työtä ja lähettämällä palkkanne tänne, ja sanoin, että toivottavasti tässä on molemminpuolista antamisen, jakamisen ja saamisen iloa! Englanti, maatalous ja atk kuuluvat suosikkiaineisiin, mitä olen tänään kysellyt oppilailta.

nkurenkurun koululla on hyvä opetus ja hyvä maine, täältä monet jatkavat yliopistoihin ja muihin jatko-opintoihin. englantia opetetaan huomattavasti suurempi tuntimäärä viikossa kuin valtion koulussa. Koulun opettajat ovat mm. namibialaisia, sambialaisia, tansanialaisia, sekä yksi suomalainen (ohjaajani Suvi Dahlsten,yhdessä kuvassa 8.luokkansa kanssa). Asun kahden opettajan naapurissa paritalossa. Koulun menoista opettajien palkat ja oppilasmäärän mukainen avustus tulee Namibian valtiolta ja n. 30 prosenttia oppilasmaksuilla, lisäksi koulu saa Suomen lähetysseuralta tukea. Koulun rakennusvaiheessa 1990 Suomen valtio tuki koulua.

Blogeja täältä, kuviakin joitakin löytyy: http://namibiaasannansilmin.blogspot.com, http://namibiadiapam.blogspot.com (miesnäkökulmaa), ja vaasan suomalaisen seurakunnan sivuilta lähetys-otsikon alta suvi ja janne dahlstenin blogi (sieltä erityisesti suosittelen kesäkuun tekstien alta löytyvää videota, jonka kevään harjoittelijat tekivät täältä, siinä näkee mikä on oikea meininki!) ja jos kiinnostaa tulla harjoitteluun tänne, kannattaa maagisen 20v-ikärajan ylitettyä hakea suomen lähetysseuran esikoulutuskurssille, niin tänne ja muihin kiinnostaviin kohteisiin voi päästä mahdollisesti!

Sanna Yli-Koski