Nyt on kuukausi (tai päivälleen 4 viikkoa) Suomen lähdöstä, seikkailuja täällä pallonpuoliskolla siis edessä 9 viikkoa. juhlavia rajapyykkejä tällaiset täällä kaukana! Nkurenkurun lähtöhaikeus alkaa vallata jo alaa, pääkaupunkiin muutto on niin kovin pian ja täällä on kotoinen olo! olen taas opetellut urkuharmonin ääressä uusia lauluja ja tämän päivän tunnelmointibiisi on Pekka Simojoen (Namibiassa viettänyt lapsuutensa) "Siellä jossakin":
Jälleen mustat renkaat laulaa laulujaan ja tämä valtatie vie tuntemattomaan.
Vaikka on jo myöhä, silti uneksin teistä rakkaani kaikki siellä jossakin.
Monta kertaa kuulen sanan Näkemiin ja aina uudelleen se sana sattuu niin,
sillä kuinka mä ilman teitä jaksaisin, te rakkaani kaikki siellä jossakin.
Kun kyynelehdintä(vakioharrastuksia hetkittäin) sumentaa näön, päätän siirtyä kirkon edustalle kirkkoherranvieraston rapuille naisten lauluryhmään. Ihmettelen miten täällä on aina niin iloista musiikkia ja iloisia ilmeitä, skandinaavinen melankolisuus on tästä maanosasta aika kaukana. Täällä oppii kertaamaan tärkeitä asioita kuten sitä, että itken tasan niin usein kun itkettää ja hymyilen joka välissä ja nauran paljon ja rupattelen kielitaidottomanakin ilman estoja tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Tervehdyskin täällä on musikaalisenkuuloinen, kumma maa! Ryhmässä kwangaliksi moniäänisesti hoilataan ja kuljen kotiin violetin pihan yli, jakarandapuusta tippunut kukkia peitoksi hiekalle. Paperikirjeitä alulle nettivuoroa odotellessa. Mielessä pyörivät tänään yksilötukiopetuksessa luonani olleiden kasiluokkalaisten koskettavat aineet ja kirjoitustehtävät(aiheina:ketä ihailen, minun kouluni, kirje isovanhemmille, hiv/aids, maanviljely,kysymyksien tekoa minulle), joiden piste-, pilkku-, alkukirjainvirheitä yhdessä korjasimme, heidän haaveensa ja ajatuksensa, samoin huominen kummioppilaiden kirjeidenkorjaus. Kantakoot noita nuoria iankaikkiset käsivarret. Elämä on tänäänkin arkista juhlaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti