pienten ihmeiden paiva

mika paiva!
aamulla piha-aamiaisella katsoin kuinka sumu halvenee havulaaksosta (pine valleysta) ja oli niin kaunista! lahdin kavelemaan sen jalkeen harkkajarjeston toimistolle yllattamaan monet tyokaverit. ajoitukseni oli loistava:yksi tyokaveri jaa elakkeelle, toiselta loppuu tyosopimus ja koko toimisto muuttaa viikonvaihteessa eri osoitteeseen. voi sita hymyilyn, halailun, naurun ja kadestapitelyn maaraa! seuraavaksi loysin itseni ohjaajani Eunin ja yhen lempparityokaverin Colanin kanssa matkalta autonlavalla siphocosinin kylaan maaseudulle, olin luullut ensin vain saavani kyydin keskustaan. matkamme meinasi tyssata siihen etta tien kohdalle oli muodostunut pari pahaa jokea, maasturin mahakin oli vedenpinnan alla! seuraavaa ei uskallettu yrittaa, onneks toista tieta kiertaen paasi perille. Perille tarkoitti kirkonraunioita, joissa olimme mukana vapaaehtoistyontekijoiden kotihoitoa kasittelevassa koulutuksessa. Sisalto oli tosi hyva, mulle tulkkailtiin ja kouluttajan tyyli mukaansatempaava, nautin todella! siina sivussa autoin tekemaan ruokia ulkona tulella isoissa padoissa, esim. miten calabash-kurpitsaa swazeittain kokataan,tosi hyvaa!

Paivan paras asia oli, etta tapasin uudelleen sen 80v. isoaidin eli gogon, joka antoi helmikuussa 2008 mulle swazinimeni, Jabulile. Eunin kanssa jo aiemmin viikolla ja tanaan taas puhuttiin, etta nimeni on enne ja se seuraa mua, Jabulile tarkoittaa onnellisuutta (me olemme onnellisia). sita olen todella ollut yhdessa vanhojen tuttujen kanssa taalla. Oli hyva nahda, etta gogo oli suht voimissaan ja maissi ja persikat kypsyivat vauhdilla hanen tontillaan. Han olisi tahtonut antaa minulle lahjaksi kanan, se oli jo elavana jalat sidottuina muovipussissa odottamassa. Euni sai selitettya, etten voi millaan ottaa lahjaa vastaan kun lahden maasta ihan pian. Lopputuloksena Euni sai sen kanan, vaikkei itsekaan tiennyt mita tehda sen kanssa, koska han ei ole koskaan teurastanut kanaa. Kuulen huomenna kuinka kavi, todennakoisesti joku tyokaveri laittoi sen lihoiksi, siina se valissamme autonlavalla muovipussissa pyristeli... Surullista oli, etta gogon keittiomajan seina oli viime viikon tosirajuista rankkasateista johtuen lahes sortumispisteessa, voi siis oikeasti kaatua paalle kokatessa ja koko seina on uusittava. Euni yrittaa saada yhteisosta jotkut tekemaan tyon, annoin vahan rahaa tarvikkeisiin. Sydamellisimpia kohtaamisiani ikina naissa toissani maailmalla tuo kyseinen isoaiti, hanella yllaan nytkin sama naistenpaivan juhlamahia(kangas) minka minakin omistan.

Illalla sain kutsun suomalaiseen perheeseen syomaan, oli todella ihana ilta ja paljon hyvia keskusteluja, kaikkea swazivauvan adoptoinnista (ovat oikeasti adoptoimassa, ovat jo nahneet tyttonsa!) nepal-suomi-swazimaa -elaman vertailuun ja lasten koulutuksesta koirankasvatukseen. Heilla on koiranpentu, mun majapaikassa puolestaan 5 kuusiviikkoista pentua, en koskaan ole nahnyt niin pienia! Huomenna illallistan puolestaan paikallisen ex-tyokamun kotona, mita ennen havulaakson lapsiin tutustumaan ja osallistumaan heidan joulujuhlaesitykseen seka mm. pihapiknikille vanhojen tyokamujen kanssa. Kosintojen maara muuten yksin ja paikallisen tyokaverin kaa reissatessa on huima, ei enaa riita ainakaan yhden kaden sormet, tuskin kahdenkaan... Myos veljen puolesta on sisar kosinut. Ja toita on pyydetty etsimaan, ei valia swazimaasta, namibiasta vai suomesta. Joo-o, mietin just etta valkoiset on monen takalaisen silmissa kylla niin kaikkivoipia, etta ei ihme, etta he kuvaavat aika usein Jumalankin valkoiseksi... Aika kuluu aivan liian nopeaan, enaa pari kokonaista paivaa taalla! Ihmiset oon etusijalle laittanut ja luonnon ihailun, altaalla makoilu ja muu hemmottelu jaanyt vahemmalle. Kuulumisiin - Swazimaasta, Namibiasta tai Suomesta!