Swazimaata Sannan silmin

Tunnerikas reissu vanhassa rakkaassa Swazimaassa alkaa olla puolivalissaan, aivan liian pian! Rajan ylittaessa jo tuli sellainen olo, etta en edes muistanut etta swazimaa on niiin kaunis! lauantaina sadesaasta ja sumusta ja kylmyydesta huolimatta alkanut fiilison jatkunut ja moninkertaistunut auringonpaisteessa. johannesburgissa tosiaan 11 astetta la/aamuna!sama varmaan illalla swazimaassakin, olin jaatya windhoekin helteiden jalkeen, olin takkinikin sinne jattanyt ku en voinut kuvitellakaan tarvitsevani sita. tuli opittua, etta saaennuste matkaan lahtiessa kannattaa katsoa kylla etelaisessakin afrikassa. lenna reilu tunti ja lampotila putoaa yli 20 astetta...

Swazimaassa on ollut su alkaen vihrea, vehrea, lampiman kostea kevatsaa! kasvien, kukkien, linnunlaulun maaraa olen monta paivaa nyt hammastellyt. Iso ero on siis se, etta nyt Namibia on aivan keltainen ja Swazimaa aivan vihrea. taalla satoi koko viime viikon la asti rankasti. Sen seurauksena taloja on tuhoutunut ja teita jne. Itse kavin ihastelemassa tanaan parempia seuraamuksia> Mantengan vesiputous oli nayttava! oli kiva extempore/seikkailu itsekseni, nakyi mm. apinoita, lintuja, peuroja, kavin uimassa ja taivalsin kallioille vesiputouksen paalle ja korkeusero kuohuihin katsoessa huimasi pienta toisinaan korkeanpaikankammoista paatani.

Tunnerikkaaksi reissun on viela tuttuja maisemia enemman tehnyt tietysti tutut ihmiset. Su-aamusta alkaen, ensimmaisena Mbabanen kotikirkkooni, jossa on toissa yks mahtavimmista papeista, joita olen elamassani tuntenut! Sitten paiva jatkui viime kesan tyokaverini (nyt taal diak-harjoittelussa) kokemuksia kuunnellen,ja kavin illansuussa kavelylla vanhassa kodissani (fair lady mountain cottages) ja tapasin paikan omistajan lapsenlapset, kaikkien meidan kolmen silmat loistivat hymya! Ma-ti olen matkannut maaseudulle paikallisen entisen harjoittelunohjaajani kanssa. Yllatin koko joukon tyokavereita! myos tuttujen etela-afrikkalaisten klovnien piti saapua pitamaan koulutusta orvoista huolehtiville naisvapaaehtoisille, mutta oli paha vaarinkasitys ja informaatiokatko paivamaarien suhteen. Odotetun koulutuksen peruuntuminen teki viikon alusta surullisen meille kaikille. Muutenkin rehellisesti moni asia itketti mua maaseudulla, mm. erotettujen tyokavereiden maara, talla hetkella tyoskentelevien mieliala, jarjeston tulevaisuuden epavarmuus... Jotenkuten sain pidateltya kyyneleita, paitsi kun kaarrettiin tana aamuna paluumatkalle. Huomenna paakaupungin toimiston yllatyskierros ja suht samanlainen rumba tiedossa varmaankin. Olin yrittanyt varautua tahan kaikkeen, tiesin faktat nykytilanteesta suht hyvin, mutta ei se aina auta. Jopa mulle tulee valilla toivoton mieliala ja itkea pitaa kun itkettaa, vaikka kuinka pitaisi vaan uskoa, toivoa, kannustaa, rukoilla. Mita sita muutakaan voi, niin kauan kuin on elamaa, on toivoa ja fakta on myos se, etta nuo mun tyokaverit on todella upeita tyontekijoita ja persoonia,sita ei poista raha- tai johtajuus- tai muut ongelmat. ja mita sanoa kysymyksiin: milloin tulet taas takaisin? voitko kerata toissasi rahaa, etta paasisin matkustamaan suomeen? koitin tehda lettuja, joista tuli rapsakkaa repalekasaa, mutta joka tapauksessa istuimme iltaa joukolla ja muistelimme millaiset viimeisen illan kekkerit olivat olleet viime vuoden vapun lahettyvilla...

Surullisen mielen rinnalla on kiitollisuus: sain nahda kaikki nuo ihmiset ja paikat! kuten viime vuonna lahtiessani yksi tyokaveri sanoi: viimeistaan taivaassa tavataan, jos ei tassa elamassa, never say never. Sita sanoin nyt itsekin eteenpain. Mieleeni tuli lahtiessamme ajatus, etta tallainen on mun mielesta taivas: vihrea ndzevane, jossa maissi kasvaa toivon merkkina ja ihmiset saavat iloita jalleennakemisesta ja kaikesta muusta hyvasta. Seuraava ajatus oli, etta mun taivaassa myos suomi, nepal, swazimaa ja namibia ovat niin lahekkain, etta milloin vain voi pistaytya noin vain...
Aina kun matkustaa jonnekin asustamaan, lopputulos on, etta oletpa missa maassa vain, kaipaat toisaalta joitakin ihmisia ja asioita, ja se tuntuu surulliselta auttamatta, pitaa vain koittaa keskittya kiitollisuuteen hyvista yhteisista hetkista, yhteydenpidon mahdollisuudesta, rukouksen kantavasta voimasta, uusista kokemuksista jotka ovat opettaneet paljon ja tehneet musta mita tana paivana olen.

To-pe menen tutustumaan kummitoimintakeskukseni toimintaan (Havulaaksonlapset.fi) ja naen mm. kirjat joita esikouluun ostettiin valmistujais+kihlajaislahjarahoilla. Odotan innolla, viimeksihan olen nahnyt vain kivijalan toimintakeskuksesta ja satakunta lasta paikallisen vapaaehtoisen pihalla syomassa, leikkimassa, punnituksessa ja mittauksessa silloin kun vietin eraan sunnuntain siella puolitoista vuotta sitten. Ajankulu on kasittamaton asia! Myos eteenpain, viikon paasta kayn nukkumaan omassa kodissani koti-Suomessa, mita ei oikein osaa kuvitella 12 matkaviikon jalkeen. Swazimaan kavijoille, jotka olette terveisia lahetelleet, taalta niita myos takaisin lajapain! Nyt ubolalakahle, hyvaa yota! klo 21 on tosi myoha, rytmini on kaantynyt klo 5-6 heraamisen suuntaan. suomessa vaihtunee sekin, kun ei aurinko, kukot jne. herata. Viikonlopun viimeisiin blogin sanoihin, heippa!