päiväkodissa työtä riittää

uuden elämänvaiheen alku eli aloitus harjoittelijana windhoekin päässä on hieman takkuillut ja ollut kankeaa. oon puolikipeä yhä ja edelleen, pe sain taas antibiootit jotka siis jo loppui, mut tauti senkun eteni pahemmaks (tosi tukossa ja yskin paljon ja oon väsynyt, kohta kenties päätän mennä uusiks lääkäriin) kuitenkaan kuume ei ole noussut, joten oon ollut nuo 4-tuntiset päivät töissä ja muuten koittanut lepäillä paljon. hieman olen lähiseutua kävellen ja karttaa tutkaillen (en tietty samaan aikaan, sehän ois turistilook!) tänään kävin katsoo juna-asemaa, ja totesin et täs maassa menee junia kahta reittiä pitkin, öisin molemmat, eli unohdan namibialaisen junamatkailun. minuuttiaikatauluja ei harrasteta, vaan junalle pitää tulla puoli tuntia ennen lähtöä, eli juna seisoo lähes tunnin joka asemallaan. kävin samalla liikennemuseossa, se oli ihan kiintoisaa ja oon kauppa-, posti-, puistopuolta hieman ehtinyt tutkia ja tehdä listaa mihin vois mennä tutustuu kunhan olo kohenee(kasvitieteellinen keskus, pari museoo, leffateatteri, uima-stadion...).

toisekseen nuo 4-tunnin päivät kirkon Emmanuel- päiväkodis vie voimia enemmän ku 8-tunnin päiväkotisijaisuudet suomessa esimerkiksi, meno on aika villiä, lapsia yli sata, työntekijöitä 4 ja me ja siivooja, joten melu on välillä huikeita desibelejä. kavereille kiitos kynälahjoituksista, menevät täl viikol ja ens viikol perille (annan vikana päivänä kiitoslahjaksi kumpaankin päiväkotiin) ja ne tosiaan tulevat tarpeeseen, tuolla on materiaalipulaa. ja kiitos riparilaisilleni askarrelluista muistipelikorteista, opetan peliä parhaillaan ja niistäkin korteista riittää kahteen päiväkotiin:) uusia lauluja ja loruja on opittu puolin ja toisin ja karhu nukkuu (eli lion is sleeping) on hittileikki. oon myös vähän saduttanut lapsia. aika haastavalta tuntuu arki siellä, suuri lapsimäärä ja se, että huomiota on opittu saamaan lyömällä, potkimalla jne. ja siitä poisopettaminen ja anteeksipyytämisen opettelu ja muut elämän perustaidot teettävät meillä aikuisilla kokoaikaista työtä (tuntee olevansa poliisi kun aina jonkun tekemisiin pitää puuttua ja joku itkee, mutta lapset kyllä tietävät päiväkodin säännöt kun niitä kysyy ja tietävät milloin pitää pyytää anteeksi, mutta tarvitsevat paljon ohjausta). myös tuo arkisen väkivaltaisuuden määrä tulee ilmi lasten kertomissa saduissa (ja myös se varmaan et telkkaristakin saa katsoa mitä vaan väkivaltaisuuksia), mutta päiväkotien vanhempainilloissa on myös puhuttu tuosta rankaisemispuolesta, ettei annettaisi aina lapsille sitä mallia, että asioita voi ratkaista lyömällä. voitte muistaa noita arvokasta työtä tekeviä opeja Simonia, Annaa, Raunaa, Herthaa ja Raimia rukouksissa, ja lapsia kans. ensi viikolla siis toivo tirroseeen toiseen kummipäiväkotiin, joka on pienempi ja jossa on ehkä vähemmän sekasortoista:) hurjan söpöjä nuo lapset ovat tietenkin kyllä! mukana myös yksi 6v-tyttö, jonka jalkaterät ovat kävelykelvottomat, konttaa toiminnassa mukana ja haetaan kotiin pyörätuolin kanssa, hän on varsin reipas sydämenvaltaaja!

meillä oli myös ongelmia taksikuskien tulemisen luotettavuuden kanssa, mutta nyt meitä kuljettaa yhden hymyileväisen eskaritytön isä, joka on tosi mukava, kertoilee perheestään ja elämästään matkoilla. katuturan slummikaupunginosassa on monenlaista asutusta, yllättävän hyvästä ihan peltihökkeleihin, mutta ei perinteisiä majoja.

lisäksi on ollut vaikeuksia saada auto, ja asia yhä auki, meidän tyttöharkkareiden viikonloppureissuun waterbergiin, toivotaan että se nyt järjestyy ja pääsemme matkaan virkistymään! kuulumisiin!