valittuja sanoja

Valittuja sanoja -aiheesta kuin aiheesta

Pitkästä aikaa rauhassa blogikirjoittelun äärellä. Tästä voit valita mistä aiheesta tahdot lukea valittuja sanoja: sairaskertomus, lemmikkikartoitus, puhu tuntemattomille kadulla/bussissa -kampanja, kehittävää päiväkotielämää, Etanapostia.

Sairaskertomus
Olen ollut reissussa 8 viikkoa ja meneillään on kolmas antibioottikuuri ja kolmas yskänlääke, tässä jatkumossa on vähän jo surkuhupaisia piirteitä. Tällä vastustuskyvyllä tulen varmasti sitten sairastamaan koko suomen talvenkin. Aina en ole jaksanut olla kovinkaan kärsivällinen ja hupaisia puolia etsivä tämän sairastelun kanssa. Pahin takaisku oli se, kun perjantaina sain kipeänä töihin tulleelta eskariopelta sitkeän vatsataudin. Ripuli jatkui pahana reilut 48 tuntia ja perjantai-iltana oksensin vaivalla nieleskellyt hiilitabletit saman tien. Lauantaina menin läheiseen yksityissairaalaan kaikkine vaivoineni, keuhkonikin kuvattiin röntegenissä. Reissu kesti päivystyksessä 4 tuntia ja olin siellä yksin ja säädin takaisin kolmella taksilla, kun en vielä hallitse täkäläistä kimppataksi&vakiotaksireitti-systeemiä. Kuume nousi 38,5 asteeseen siitä rasituksesta, muuten olen ollut suht kuumeeton. Tyttöharkkareidemme viikonloppumatka peruuntui, ja olisin todella ollut moisen tyttöjen kesken -virkistäytymisen tarpeessa täällä… Ma vielä lepäilin suht paljon, eilisestä lähtien on elämä alkanut voittaa ja ruoka maistua, joten yskästä ja nuhasta en tahdo valittaa, vaikka ne aikamoisen komeat ovatkin eikä loppua näy. Olen 2 viikkoa nyt Windhoekissa asunut, vähitellen pystyn ryhtyä tutkimaan kotikaupunkiani. Tänään nepalilaiselle illalliselle suomalais-nepalilaiselle harkkaritoveripariskunnallemme, jee!


Lemmikkikartoitus ja muita pieniä iloja ja suuria murheita

Kipeänä etenkin olen kotona yrittänyt löytää pieniä iloja, niihin kuuluvat mm. pihapiirin kukkien ja kasvien, auringonlaskujen ja lintujen lisäksi pihapiirimme otukset. Gekkojen väritykset on mitä mielikuvituksellisimpia! Oranssi hännästä ja päästä, keskeltä mustaa, se on hauska kun koittaa piiloutua ja jompikumpi oranssi pää vilkkuu jostain. Jonkin verran eri kokoisia hämähäkkejä ja koppakuoriaisia on sisällä vieraillut, gekot pysyttelevät ulkona. Hyttyset myös joskus inisevät korvassa, kun täällä emme nuku verkon alla, koska Windhoek ei ole malaria-aluetta (lääkitys silti Suomeen asti, koska pitää syödä jälkikäteenkin). Näin myös jonkin näätä-tyyppisen eläimen pihalla vilahtavan, oli hieno! Katukoirat ja -kissat eivät tule muuriemme sisäpuolelle. Linnut Namibiassa on tosi hienoja! Aina kipeänä en ole kuitenkaan osannut pieniin iloihin keskittyä, vaan jokukin yö pyörin hereillä. Jos ajattelee ratkaista kaikki elämän mysteerit, kai siinä koko yö meneekin… Mulle voi heti paikalla ilmoittautua jos tietää vastaukset mm. kysymyksiin mahdanko saada jostain mukavaa työtä, ryhtyisinkö kansanopisto-opiskelijaksi kevääksi, mitä mä tekisin tällä elämälläni, miten ihmiset uskaltaa mennä naimisiin ja minne suunnittelisin reissua seuraavaksi ja saisin toisen puoliskon jotenkin yhdistettyä matkaan mukaan ja miksen osaa olla suunnittelematta seuraavaa reissua ja miten selviän Suomen minuuttiaikataulujen maailmassa? Suomea, joka 5 viikon päässä odottaa, ajattelee malttamattomana rakkaiden ihmisten kannalta ja kaikkien muiden asioiden suhteen sekasortoisella mielialalla.


Puhu tuntemattomille kadulla/bussissa -kampanja

Tätä mitä mielenkiintoisinta aihetta olen viime aikoina pohtinut, mulla on ystäväni kanssa Suomessa ollut pitkään puheissa, että pitäisi perustaa tällainen kampanja, että Suomessa puhuisi tuntemattomille (voisi aloittaa siitä, että munkin kerrostalon rapussa naapurit tervehtisivät toisiaan…) edes tervehdysten verran kadulla ja julkisissa kulkuneuvoissa kohdatessa. Mutta oikeastaan tämä maailmanlaajuinen aihe ei jakaudu vain puhumaton Suomi - puheliaat eteläisemmät maat -akselilla vaan myös maaseutu-kaupunki -akseli ratkaisee. Luin Maria Kaakungan Tie jota kuljin - elämänkerran ja todella puhutteleva oli tämä kohta hänen palattuaan Namibiaan ja asuessaan ensi kertaa Windhoekissa, 15 Suomen Helsingissä vietetyn vuoden jälkeen : ” Pian omaksuin itsekin hoida vain omat asiasi - kapunkikulttuurin, mikä johti kiusalliseen tilanteeseen matkustaessani pohjoiseen tapaamaan sukulaisiani. Nousin Ondangwa - Oshikati minibsuuiin, kysyin kuskilta paljonko matka maksaa, ja hän ilmoitti sen olevan seitsemän randia. Maksoin ja istuuduin vapaalle paikalle. En tuntenut ketään bussissa olevaa, ja samlla unohdin, etten ollut Windhoekissa. Vähän ajan päästä kanssamatkustajat katselivat hämmästyneinä toisiaan kunnes vanhempi herrasmies kysyi minulta, kuinka saatoin olla tervehtimättä, ihan kuin en näkisi toisia ihmisiä. ”tällainen ei ole kulttuurissamme hyväksyttävää”, hän kommentoi. Pyysin anteeksi ja olin häpeissäni, olin vieraantunut omasta kulttuuristani.” Samaa voi miettiä Suomessa, ei esimerkiksi Hirvensalmen kyläkaupassa ole soveliasta asioida juttelematta lähiaikojen säistä perusteellisesti, säistä puhuminen Suomessahan ikään kuin vastaa täällä nukkumisten eli kuulumisten kyselyä, se on olennainen osa toisen tervehtimistä ja toisen huomaamista. Se on surullista, että nykypäivänä kun menet suunnilleen mihin maahan tahansa suurkaupunkiin, siellä ei tarvitse olla yhtään huomaavinaan muita ihmisiä. Toivottavasti maailman maaseutujen asukkaat eivät saa tartuntaa! Ero windhoekista helsinkiin muuttamisessa on siis pienempi huomattavasti kuin nkurenkurusta suoraan muuttaessa, mutta silti uskon, että iskee vastaan ihmisten käytös Suomessa. Täällä aina tervehtiessä kysytään kuulumiset, ja alan olla tottunut olemaan miss, madam, dear, darling ja kaikkea vastaavaa ihmisille, joiden kanssa kommunikoin. Myös ennen vanhaan - nykyaikana -akseli on maailmanlaajuisesti havaittavissa tässä ilmiössä mielestäni. Yhä luontevan kanssakäymisen lisääntymistä kaipaisin kaupunkeihin, Helsinkiin varsinkin sanoisin, ja voi muustakin puhua kuin koirista, lapsista ja säistä, jotka nekin ovat hyviä aloitusaiheita - ihan vaan olla kiinnostunut toisesta ihmisestä ja sanoa jotakin mukavaa. Oletteko huomanneet, kuinka jos tällaista Helsingin suunnalla tapahtuu, sanoja on lähes poikkeuksetta muualta muuttanut? Se kertonee heidän kaipuustaan tulla kohdatuksi ollessaan liikenteessä. Niin moni suomalainen myös asuu yksin, että se voi suurella todennäköisyydellä olla sen ihmisen ensimmäinen kenellekään sanoma sana koko päivänä. Suomalainen yksinäisyys on todella iso ilmiö, koitetaan jokainen huomata sitä bussissa viereen istuvaa (kukaanhan ei istu ennekuin on pakko) ja kerrostalon pihapiirissä tai bussipysäkillä vieressä olevaa ihmistä edes hymyllä ja moilla, pistetään kampanja käyntiin.




Kehittävää päiväkotielämää

Mitä sanoisit jos sinulle annettaisiin 30 kpl 4-5 vuotiasta energistä tyttöä ja poikaa, joista osa ei juuri ymmärrä englantia ja sanottaisiin, että pidä heidät luokassa oppitunnilla 90 minuuttia? Tämän dilemman parissa on mennyt pari viime päivää ja tulemaan menemään pari seuraavaakin ja viikoksi annettu aihe on Kissat ja koirat. Ja työntekijäresurssit 2 suomalaisharkkaria, jotka ei ole varsinaisia päiväkotikonkareita. Lapsethan on samanlaisia kaikkialla, mitä isompi ryhmä sitä vaikeampi keskittyä ja sanoisin että ryhmäkoko ja tunnin kesto ovat hieman pahasti ylimitoitetut. Tämähän on tietenkin vain suomalaisnäkökulma, nämä ovat Katuturan slummin parhaita päiväkoteja, ja lapsia otetaan ryhmiin monin kymmenittäin siitä syystä, että suuri joukko heistä tulee vuoden mittaan tippumaan pois rahasyystä (ei aina varaa n. 10 euron kuukausimaksuun perheillä) vuosi jakautuu kolmeen lukukauteen, ja myös väliraportit saavat jotkut vanhemmat ajattelemaan, että osaahan tuo lapsi jo kaikenlaista, eiköhän oteta se pois esikoulusta muutamaksi kuukaudeksi, menköön sitten kouluun ensi vuonna. Joka päiväkodissa esikouluvuoden saa käydä 5 orpoa, joilla ei muuten olisi siihen mitään mahista, tähän käytetään osa SLS:n Windhoekin päiväkotien kummien varoista, sitten myös ulkopelivälineisiin ja muihin esikoulukohtaisiin tarpeisiin käytetään rahaa, ja myös opettajien täydennyskoulutukseen mikä on hyvä. Opettajat joutuvat painimaan sellaisten asioiden kanssa, että saadaanko ensi kuussa palkkaa ja olisiko tässä kuussa varaa ruokkia lapsia muullakin kuin puurolla ja perjantaisin riisillä. Tämän viikon juuri tuuraamme koulutuksessa olevaa opettajaa hänen luokassaan. Kissoista ja koirista on jo piirretty kuvia yksin pienelle paperille ja ryhmänä isolle paperille maisemakuvaa jossa kissoja ja koiria ja on leikattu kissoja ja koiria lehdistä ja tänään aloitimme käsieläimiä (tarkoittaa että piirretään oma käsi ja sille sit peukaloon silmät, korvat yms ja siitä tulee eläin), jatkamme huomenna ja yritämme myös kunnianhimoisesti leikata ne niin ettei niistä tulisi pahasti raajarikkoja. Perjantaina ehkä teemme naamarit… Toivo Tirrosen päiväkoti sijaitsee Katuturan laitaseudulla ja siellä näyttää siltä kuin slummit ovat mielikuvissa, on paljon peltihökkyräkoteja, mutta lapset ovat hoidetun ja puhtaan oloisia, ja tyytyväisiä. Satuilua ja pelailua tänään on taas koitettu ja leikitty vapaasti ulkona ja oon opettanut pienen pientä leppäkerttua englanniksi kääntämänäni versiona. Toivo Tirrosessakin on ollut paljon suomalaisharkkareita, siel osataan suomeksi kajauttaa piiri pieni pyörii, heinillä härkien kaukalon, pää-olkapäät-peppu-polvet-varpaat, hämä-hämä-häkki ja mitähän kaikkea muuta. Se on suloista, mutta itse haluan opettaa englanniksi, kun koen että se on hyödyllisempää lapsille Meidän hiuksia, luomia, ihokarvoja, koruja, ihan kaikkea mahdollista ihmetellään hypistellen niin paljon kuin antaa sillittää, vetää, nyppiä ja tökkiä ja kehuja satelee, johon minä takaisin silitän noiden lettipää-prinsessojen päitä ja kerron heille, kuinka kauniita he ovat silmissäni. Olen edelleen sitä mieltä, että toivoisin mustan tukan itsellenikin vielä en tiedä palaanko lettipäänä täältä vai en.
Mielestäni tämä kahden viikon katsaus päiväkotityöhön on juuri sopivan pituinen. Tänään laajennan työalaa menemällä seuraamaan kahden eskariopen 10-15-vuotiaille pitämää raamatturyhmää. ensi viikolla sitten sukelletaan yläkoulu-lukio-ikäisten maailmaan vaihteeksi ja sitten palataan 2-3-vuotiaisiin, Nkurenkurun suomalaislapsiin.lisäys: palasin juuri 10-15-vuotiaiden ryhmästä, se muistutti kuoroa, bailattiin samoja biisejä mut rukwangalin sijaan oshiwamboksi kuin nkurenkurun kirkkokuoro. siellä kerrottiin myös tarinoita. ryhmässä oli vaatimattomasti reilut 16 lasta ja nuorta, ja 2 nuorta opettajaa, Rebeka ja Sam, tosi ihana ryhmä! varhaisnuoret taitaa vaan olla mun oma ikäryhmä, osaavat & keskittyvät paremmin kuin alle kouluikäiset eikä ole nuorten kapinaa. Huomenna uudestaan ja lauantaina myyjäisiä ja konsettia sinne mahdollisesti myös seuraamaan!

ETANAposti
Jees, valittuja sanoja tähänkin: tilannekatsaus kertoo, että mulle on Suomesta lähetetty tietääkseni 6 kirjettä, joista 3 tähän mennessä löytänyt tiensä perille Nkurenkuruun tai Windhoekiin, jatkan odottelua. Mun lähettämistä 1-2 reissaa ties monetta viikkoa jossain maailmalla, toivottavasti nekin joskus perille tulevat. Ennätys on, että maaliskuussa Nkurenkurusta lähetetty posti saapui Helsinkiin elokuussa… Joten toivossa on aina hyvä elää! Olin maanantaina taas asioimassa postitoimistossa, se on aina mielenkiintoista, koneet eivät oikein toimineet ja työntekijät olivat kiireisiä ja stressaantuneita, ei muuta kuin entistä ystävällisempi vaihde päälle, sama työntekijä pyöritti kerralla kolmen asiakkaan asioita ja olin heistä yksi. hymyilin syvään huokaisten ja vitsailtiin kuinka koneillakin on maanantaina hidas käynnistyminen ja rupateltiin siitä, mitä teen Namibiassa. No, saa tuossa taas tuttavuuksia luotua eikä täälläpäin minuuttiaikataululla eletä, hoitaa sitten mitä vain asiaa. Vielä voi mulle 2,5 viikon ajan lähettää postia, 16.11 jälkeen ei sitten enää kannata koska ei enää varmasti ehdi. Kiitos tuhannesti jokaiselle mua muistaneelle, myös pitkistä ja lyhyistä maileista, facebook-viesteistä, tekstareista, puheluista jne. Ne ovat täällä suuri ilo ja arvostan niitä todella!